10. Päivä "Kasvoin kolhoosissa"

 Lohikäärme. Oletko huomannut kuinka monissa kulttuureissa ja uskonnoissa se on läsnä? Aasiassa ja varsinkin Kiinassa se on hyvän onnen tuoja, joka antaa hedelmällisyyttä ja onnea. Kiinassa lohikäärmeet muuttuivat todellisiksi kun löytyi hirmuliskojen luita. Niiden oletettiin ilman muuta olevan todisteita lohikäärmeiden olemassaolosta. Länsimaissa se puolestaan kuvaa yleensä paholaista tai Saatanaa, poikkeuksena Pohjoismaat joissa esimerkiksi viikingit pitivät niitä suojelijana ja voimana vihollisia vastaan. Sumerilainen mytologia ja Babylonian myytit ovat myös täynnä kertomuksia lohikäärmeistä, atsteekeilla ja muilla tuon maanosan kansoilla se oli sulkakäärme ja kreikkalaisilla taas oli vesikäärmeensä.
     Mistä luulet johtuvan, että kulttuurista toiseen maapallollanne kulkee tarinoita lohikäärmeistä? Kaikki perustuu rajalliseen tapaanne nähdä, josta aikaisemmin mainitsin, ettei mielenne voi jäädä tyhjäksi jos näette jotakin. Tiedät varmaan salamoiden voiman ja niiden aiheuttaman jylinän. Itse salama ei ole kuin lyijykynän paksuinen, havaitset sen vain paljon suurempana.
     Alkuaikoina, vieraillessamme taajuudellanne, tekniikkamme oli alkeellisempaa ja aiheutimme hämmennystä tulemalla todella huomiota herättävästi vierailuille. Taajuuden vaihdon ja luoksenne saapumisen kuvaukseen minulla ei ole ymmärrettäviä käsitteitä, joilla voisin sen sinulle kertoa. Olimme kuin kynän pituiset salamat ja meteli oli valtava. Oma tekniikkamme kehittyy jatkuvasti ja voit uskoa, että vuosituhansien aikana olemme oppineet tulemaan vierailulle huomaamattomammin.
     On myös puhuttu, että muinaisina aikoina olisimme käyneet jonkinlaisen alienien välisen sodan taivaallanne. Siltä se varmasti vaikutti, kun taivas täyttyi liekeistä ja jylinästä, monet kulttuurit pakenivat jopa luoliin asumaan. Tuolloin olimme vain liian suurella joukolla liikkeellä.

      Elem oli jälleen ensimmäisenä ylhäällä Jiangin tullessa myös aamuteelle.
   ”Olipa ilta, pää on vieläkin aivan sekaisin ja jos tilanne olisi toinen, suorastaan odottaisin sinun hienoja analyysejäsi elämästä ja tästä tilanteesta”, sanoi Jiang huomenta toivotuksen jälkeen. Elem ei vastannut mitään, hän katsoi vain Jiangin taakse, joka myös kääntyi katsomaan vaikenemisen syytä. Chung oli herännyt uniasemastaan ja pysähtyi kummastuneena katseiden edessä.
    ”Onko se alkanut?” kysyi Chung nähdessään muiden tuijotuksen ja kohotti kätensä kasvoilleen tunnustellen niitä.
    ”On”, vastasi Elem.
    ”Onko se pitkällä?”
    ”Valitettavasti on, aivan kuin se olisi alkanut heti yöllä.”
     Aamiainen meni syvän hiljaisuuden vallitessa, sitten Chung nousi ja sanoi lähtevänsä suihkuun. Elem alkoi jo huolestua, kun Chung tuntui viipyvän pitkään ja oli jo lähdössä katsomaan onko kaikki kunnossa, kun Chung palasi. Hänellä oli mukanaan melko suuri valkoinen laatikko, jonka päällä oli ruumispussi ja oloasunsa hän oli vaihtanut uuteen ja puhtaaseen. Hän laski tavarat syrjään ja meni lokerikolleen, josta hän otti ison nipun pieniä vihkoja ja ottaen niistä päällimmäisen, hän ryhtyi kirjoittamaan.
    Muut ryhtyivät tekemään päivän rutiineita. Chung lopetti ennen puoltapäivää ja hän sitoi kaikki vihkot siististi yhteen ohuella paperinarulla, jonka hän kaivoi myös lokerostaan, sitten hän laski ne yhdelle ohjauspaneelin tasoista.
    ”Näissä vihkoissa on minun päiväkirjani ja tämän lennon vaiheet. Ne eivät sisällä testamenttia tai viimeistä tahtoa, olen vain yrittänyt kertoa omat tuntemukseni tästä lennosta niin kuin asiat olen ymmärtänyt. Toivon näiden joskus päätyvän jälkipolville.” Samalla hän kiinnitti rintaansa kultaisen taikonauttien ansiomitalin.
    ”Tämä tässä on kaikki mitä elämältäni olen saanut, olen uhrannut sen eteen kaiken. Ei vaimoa, ei lapsia, vain ura taikonauttina on ollut päämääränäni lapsuudesta asti. Tämä pieni metallinpala on avannut minulle kaikki ovet ja kuitenkin sulkenut toisia. Aivan kuten Liu, olen myös minä ollut tavallani ei-sosiaalinen erakko. Olen joutunut luopumaan niin monesta asiasta pelätessäni, että jokin niistä voisi vahingoittaa uraani. Olen tähynnyt korkeuksiin ja kuvitellut tekeväni nimeni kuolemattomaksi, varsinkin kun minut nimettiin, nyt ikuiseksi haaveeksi jääneen, Mars-lennon komentajaksi.
    Tarkoituksenani oli ottaa se kuuluisa ensiaskel Marsin pinnalla. Olen kuvittelut että sen jälkeen voisin antaa aikaa myös itselleni ja perustaa perheen, nyt tuon haaveen palkkana on vain tyhjyys tyhjyyden sisällä. Aivan samoin kävi pienelle synnyinkaupungilleni, jonka puskutraktorit ja maansiirtokoneet kuljettivat pois. Sen tilalle rakennettiin uusi, uljas kaupunki ja nyt se on näennäisesti täynnä, mutta siellä asuu vain ihmisten kuoria ilman menneisyyttä. Mitä mieltä muuten, sinä Elem, olet mitaleista, myös sinulla on niitä paljon?”
    ”Tuo on totta ja pystyisin täyttämään niillä rintani. Muistan, kun 10-vuotiaana liityin silloisen Neuvostoliiton Nuoret Pioneerit-järjestöön ja kun sain sen merkin rintaani, olin todella ylpeä. Varttuessani ymmärsin paremmin mitalien nurjan puolen ja yhtenä esimerkkinä siitä oli vanha Pavel.
    Kasvoin kolhoosissa, jonka maat olivat olleet hänen sukunsa hallinnassa ja pakkokollektivisoinnin jälkeen hänet nimettiin kolhoosin johtajaksi. Lapsena luulin hänen olevan erittäin vanha, sillä hän kulki aivan kumarassa eikä pystynyt enää työntekoon. Pavel oli kuitenkin vain hieman yli viisikymmentävuotias. Tuo aikanaan erittäin vahva ja toimelias mies oli pilannut terveytensä liiallisella rehkimisellä tavoitellessaan mitalia Hyvästä työstä, saavuttaakseen oman kuolemattomuutensa. Hän ei sitä kuitenkaan koskaan saanut, menetti vain terveytensä ja katkeroitui loppuiäkseen. Silloin ymmärsin kuinka paljon ihmisiä palkitaan vain pienillä metallinpaloilla, joiden eteen he ovat valmiita uhraamaan kaiken, olipa kyseessä sitten sota tai rauha. Siksi en juurikaan arvomerkeistä tai mitaleista niin paljoa perusta. ”
    ”Mielenkiintoinen näkökanta”, vastasi Chung, ”mutta minulla ei ole muuta todistetta elämästäni kuin tämä ja siksi kannan sitä ylpeänä maallisen matkani loppuun asti. Tuosta vastauksestasi paistaa hienoinen katkeruus läpi. Miten sinä koit Neuvostoliiton romahtamisen ja miten vertaisit sitä nykyiseen Venäjään?”
    ”No nyt teit hankalan kysymyksen, jota en ole koskaan ääneen pohtinut, voin yrittää kuitenkin vastata siihen. Neuvostoaikana elämä oli todella niukkaa ja kaikesta oli pulaa, mutta leipä oli halpaa ja jo kopeekalla sai leivän. Myös monet perustarvikkeet, jotka kuuluivat jokapäiväiseen elämään, oli hinnoiteltu alhaisiksi.
    Muistan esimerkiksi sen kun Moskovassa ollessani sain avaruusjärjestön kautta hallituksen auton käyttööni, ja siellä sai helposti miliisiltä sakot jos auto oli likainen. Tuohon aikaan asuin lyhyiden vierailujeni aikana asuntolassa joka kyllä siivottiin talon puolesta, mutta auto oli pestävä itse.
    En löytänyt nurkistani mitään rätiksi kelpaavaa, enkä raskinut vähäisiä vaatteitani tai liinavaatteitani uhrata autonpesuun. Lähdin kauppaan ostaakseni jonkinlaisen rievun ja löysin erittäin karkeita rättejä, jotka olivat juuttikasvista tehtyjä. Ne vaikuttivat niin karkeilta, että niillä olisi vain naarmuttanut auton ja lisäksi niiden hinta oli korkea. Kiersin myymälää, etsien jotain muuta sopivaa, ja löysin paljon paremman rätin ja vielä halvemman. Nimittäin lasten potkuhousut, joiden hinta oli alhaisempi kuin lattiarätin, sillä valtio tuki tuollaisten tuotteiden hinnoittelua. Kun olin raksinut potkuhousuista napit irti ja ratkonut sen yhdeksi isoksi rätiksi tuntui jotenkin nololta pestä sillä autoa. Samalla mietin että tässä systeemissä on jotakin pahasti vialla, jos lasten potkuhousut ovat halvemmat kuin tavallinen rätti.
    Systeemi alkoikin murentua, mutta Neuvostoliiton romahdus ei tapahtunut yhdessä päivässä. Se alkoi kuin varkain ja ensin sen huomasi esimerkiksi siitä kun kultakaupat tyhjenivät. Samat kuusi myyjää seisoivat kyllä tiskien takana, mutta vitriinit olivat tyhjiä ja vain muutamia hajanaisia hopeasormuksia sekä lähinnä rihkamakoruja oli jäljellä.
    Sitten ruokakaupoista hävisi kaikki liha ja jopa hedelmät, ne eivät päätyneet enää tavalliselle kuluttajalle vaan mustan pörssin kauppaan, joka ilmiönä ei ollut uusi mutta nyt se vain voimistui merkittävästi. Ilmiön voimistuminen ei ollut heti koko maan kattava ja muistan kun kävin pr-matkalla Vladivostokissa, niin hyllyt siellä suorastaan notkuivat hedelmistä kuten appelsiineista, niitä ei ollut löytynyt enää vuoteen yhdestäkään moskovalaisesta kaupasta.
    Moskovasta oli tullut mafian kummisetä ja pian sen lonkerot ylettyivät läpi koko valtavan maan. Sitten kaikki näennäisesti romahti kun Neuvostoliitto hajosi, mutta kummisetä pysyi vallassa ja vahvisti vain otettaan, ollen vahvempi kuin koskaan. Jos et maksanut ja tai myötäillyt sitä olit heti suoraan sen vihollinen ja niinpä monet tasavallat poistuivat tuosta kummisedän perheestä perustaen oman itsenäisen perheensä.
    Tänä päivänä Moskovassa asuu yli satatuhatta miljonääriä ja miljardöörejäkin on yli kahdeksankymmentä, mutta mikään ei kuitenkaan ole muuttunut, köyhät vain ovat vielä köyhempiä ja luokkaerot ovat kasvaneet. Kummisetä voi kuitenkin hyvin, sillä niin on aina ollut ja se on osa niin sanottua venäläistä sielua.”
    ”Hyvä ja viiltävä analyysi ja nuo kielikuvat. Kummisetä on hyvä käsite kuvaamaan sitä valtavaa koneistoa, joka on kaiken takana”, totesi Chung. ”Laita musiikkia”, hän sanoi sitten Jiangille.
   ”Minkälaista?”
   ”Iloista kiinalaista musiikkia”, oli vastaus.
   ”Pruut, ei vielä”, sanoi Elem.
   ”No mitä nyt?” ihmetteli Chung.
   ”Ahaa, luulit siis pääseväsi helpolla. Et kai kuvittele että sinä olet ainoa joka saa kysellä, nyt on minun vuoroni. Miten sinä näet ja koet Kiinan tulevaisuuden sen menneisyyden valossa?"
    ”Voi pahus, lankesin siis itse kaivamaani kuoppaan tai sitten sinä olet vain turhan nokkela näihin sanailuihin. Hyvä on, mutta ensin tarvitsen teetä.”
   Jiang toi kaikille teet ja hetken kuluttua Chung aloitti: ”Aah, Kiina. Sen tulevaisuutta en itse tule näkemään, mutta joitakin ajatuksia ja näkemyksiä minulla kuitenkin on.
    Kun Kiinan kansantasavalta perustettiin vuonna 1949, se oli kuin juna veturinaan Mao. Lähtöasemana oli asema numero nolla ja pääteasemana tulevaisuus. Alkumatka oli pelkää ylämäkeä ja usein pyörät vain pyörivät tyhjää, kunnes pääsimme mäen päälle ja matkanteko alkoi helpottua. Meillä ei ollut nykyaikaisia koneita, mutta korvasimme sen lisääntyvällä omalla luonnonvaralla nimeltä ihmiset, ja pystyimme siirtämään jopa vuoria.
    Otettiin vain vaikkapa 100000 ihmistä ja annettiin heille hakut ja lapiot ja sanottiin että siirtäkää tuo vuori tuosta edestä pois ja niin kävi. Ei siinä tarvittu raskaita maansiirtokoneita tai murskaimia, vuori vain kulkeutui pois punotuissa koreissa työläisten olkapäillä. Niin junan vauhti alkoi vain kiihtyä kun tasamaa muuttui alamäeksi ja sitten siirryttiin sosialistiseen markkinatalouteen, tosin käyttövoimana oli ja on edelleen sama halpa työvoima. Rahaa tulee maahamme ovista ja ikkunoista, mutta ei enää pitkään, sillä meidän on pakko nostaa palkkoja, elinkustannukset karkaavat käsistä ja työvoima vaatii lisää polttoainetta.
    Nyt monet länsimaat tähyävät jo Intiaan maksimoidakseen voittonsa, alamme olla kuulemma liian kallis maa. Me tähyämme myös ulos ja sijoitamme varojamme ostamalla ulkomaisia yrityksiä ja teemme kiihtyvästi jalansijaa Afrikkaan, jonne alamme siirtää tuotantoamme pysyäksemme kilpailussa mukana.
    Tällä hetkellä junamme on oravanpyörässä, joka pyörii vielä junan vauhdin mukaisesti. Vaunujen katoilta putoaa kuitenkin jo valtavasti ylimääräisiä ihmisiä. Tuon oravanpyörän vauhtiin ei tarvita kuin pieni muutos, niin seuraukset ovat katastrofaaliset. Ajattele seurauksia, jos yli miljardi ihmistä joutuu heijaukseen junan ollessa ylä- ja alamäessä yhtä aikaa. Olen puhunut.”
    ”Loistavaa”, totesi Elem, ”ja kyllä niitä kielikuvia tuntuu löytyvän myös sinulta, tuo juna oli hyvä.”
   ”Vai juna, nyt tämä junansuorittaja puhaltaa pilliin ja sanoo että musiikkia heti.”
    Sitten Chung istuutui lähelle tuomaansa pakettia ja muut tekivät samoin, samalla naisääni täytti ohjaamon. Tosin, Elem ei osannut erottaa oliko tuo kiinalainen musiikki iloista vai ei. Itse asiassa hän ei pitänyt kiinalaisesta musiikista ja oli jopa kollegoilleen illanistujaisissa sanonut sen kuulostavan siltä kuin säkkipilliorkesteri olisi jäänyt rekan alle, mutta tuskin hänenkään valitsemansa venäläinen musiikki oli ilonkiljahduksia kiinalaisille aiheuttanut.
    ”Kymmenes päivä on näköjään minun päiväni”, sanoi Chung katsoen muita ja jättäen sanat kuin ilmaan. Jiang nyökkäsi. Elem, joka vielä kolmen vuoden Kiinassa oleskelun jälkeenkään ei ollut sisäistänyt kaikkien numeroiden merkitystä kiinalaisille, joutui kysymään mitä se merkitsee lukuna.
    ”Numerolla kymmenen ei meidän kielessämme ole sanallista vastinetta, kuten monilla muilla numeroilla”, aloitti Chung. ”Numerolla kymmenen on kuitenkin monta eri merkitystä. Nollan eteen laitettuna ykkönen eli numero kymmenen yhdistää kaikki aikaisemmat numerot, sisältäen osia kaikista edeltäneistä numeroista. Se on luomisen, luomattomuuden, alun, lopun, vallan, voiman, elämän ja tyhjyyden symboli. Siksi en pistä pahakseni että kuolen kymmenentenä päivänä tämän meidän ajanlaskumme mukaan, joka alkoi tällä aluksella kun varsinainen laukaisu tapahtui kymmenen päivää sitten.
    Läpi historian numeroilla on ollut eri kulttuureissa erilaisia merkityksiä, se ei ole meidän keksintömme. Muistan hymähtelyn kansainvälisessä lehdistössä aloittaessamme Olympialaiset 8.8.2008 kello 08:08 ja vieläpä 8 sekuntia yli. Piditte sitä merkillisenä ja samoin kävi varmaan myös nyt, kun Dragon laukaistiin Maasta kahdeksas päivä kello 08:08. ja tämä varsinainen laukaisu tapahtui kiertoradalta myös kello 08:08.
    Meillä Kiinalaisilla ei ole yksinoikeutta pitää numeroa kahdeksan merkityksellisenä ja hyvänä enteenä. Kerron nyt muutaman esimerkin, kun kerran pääsimme aiheeseen. Hindulaisille sen merkitys on lähes sama, juutalaiset pojat ympärileikataan kahdeksantena päivänä, Koraani saapui maan päälle kahdeksan enkelin kuljettamana ja Buddhalaisille se tarkoittaa esimerkiksi valaistumisen polkua.
    Luvulla kahdeksan on monia merkityksiä. Kuutiossa on kahdeksan kärkeä ja kemiassa, matematiikassa sekä fysiikassa on monia asioita jotka nojautuvat lukuun kahdeksan. Lisäksi siitä on tullut osa myös aivan arkisia asioita, ajattelehan esimerkiksi biljardia, mikä on pelin tärkein pallo ja entäpä shakki? Molemmilla puolilla on kahdeksan sotilasta, ruutuja jokaisella sivulla on kahdeksan, myös laudan ristikkäisten ruutujen määrä on kahdeksan ja ruutujen kokonaismäärä on 64 eli 8 x 8.  Kahdeksikko on myös äärettömyyden merkki, tosin syrjällään ja saman symbolin voi löytää myös pyramideista. Onko tuo kaikki vain sattumaa?
    Huomaatko Elem, myös minä luen, en tosin samoja kirjoja kuin sinä” ja samalla Chung, joka aina osoitti tunteensa erittäin hillitysti, alkoi lähes nauraa. Hänen kasvonsa olivat yhtä hymyä ja se teki hänen vanhentuneet kasvonsa veikeän näköiseksi.
    Elem nauroi ääneen. ”Tuo osui”, hän sanoi Jiangin hytkyessä vieressä. Se seikka, että vielä eilen Chung oli ollut nuorekas nelikymppinen ja tänään kuin vanha ystävällinen setä joka opettaa nuorempiaan, ei rikkonut tunnelmaa. Ei ennen kuin Elem keksi kysyä taas lisää numerosta kahdeksan.
     ”Jos kahdeksan on niin onnekas numero, niin miten selität sen että 88 päivää ennen teidän Olympialaisianne tapahtui kahdeksan Richterin maanjäristys, joka surmasi 80000 ihmistä Sichuanin maakunnassa?”  
    Huomasi hyvin, miten Chungin silmiin laskeutui varjo ja Elem pelästyi jo kysymystään aikoen nopeasti siirtyä uuteen aiheeseen.
    ”Rauhoitu ja anteeksi jos ilmeeni paljasti minut”, vastasi Chung. ”Olet oikeassa kun kyseenalaistat numero kahdeksan onnekkuuden, niin myös minä kun pääsen eroon tästä virallisuudestani ja olen oma itseni. Minulle tuo Sichuanin maanjäristys merkitsi paljon, sen tuhosi pahiten Yingxiun pikkukaupungin, josta 80 % tuhoutui täysin. Se oli minun kotikaupunkini. Mainitsin aikaisemmin maansiirtokoneet, ne eivät sitä tuhonneet, niillä vain siivottiin tuhoutunut kaupunki pois uuden tieltä.
    Menetin lähes koko sukuni, historiani, lapsuusmuistoni, koulut, tutut kujat ja ystävät. Kaupungissa oli 9000 asukasta, joista vain 2300 selvisi hengissä.  Siksi sanon, että siellä asuu nykyään vain ihmisten kuoria. Ne jotka selvisivät hengissä, eivät ole entisellään ja ne jotka muuttivat tilalle, eivät voi menehtyneitä korvata.
    Luku kahdeksan, onko se onnekkaampi kuin numero neljä eli kuolema, ja eikö kaksi kuolemaa yhdessä ole kahdeksan? Ehkä juuri kahdeksan on kuoleman luku. Katsokaa missä olemme nyt, kuolemme yksitellen vaikka olemme kaikessa huomioineet luvun kahdeksan.”
    Oli pitkään hiljaista ja se, että Chung astui virallisen kuorensa ulkopuolelle, antoi sanoille syvyyttä.
    Elem keskeytti hiljaisuuden: ”Olen muuten tehnyt yhden virheen päätelmissäni ja siihen liittyy myös luku neljä, en tosin ole sitä ääneen vielä sanonut. Minun piti kertoa se aamulla, mutta sinun vanhentumisesi noin pian Liun jälkeen vie siltä pohjan. Luulin, että myös meidän ikäeromme määräisi aikataulun vanhenemisen alkamiselle, nimittäin Samuel oli neljä vuotta Riitä vanhempi ja hänen vanhenemisensa alkoi neljäntenä päivänä. Puolestaan neljä vuotta vanhempi Liu alkoi vanheta kahdeksantena päivänä. Sinä Chung, olet myös neljä vuotta vanhempi kuin Liu ja aamulla olisin sanonut sinulla olevan neljä päivää jäljellä. Nyt tuo ajatusmallini petti ja sen mukana myös se, että vanhenemisella olisi jokin tietty aikataulu ja että luku neljä liittyisi siihen. Se, että muutos alkaa nyt nopeammin, kertoo mielestäni siitä että jotain on muuttunut. Mikäli teoriani siitä että käymme tavallaan eri aikaa Maan kanssa pitää paikkansa, se voisi tarkoittaa sitä että alamme lähestyä niin sanottua nykyhetkeä ja muutokset kiihtyvät tai tulevat aikaisemmin.”
    ”Niin tai näin, ei tuhlata aikaa”, sanoi Chung ja nosti vieressään olleen laatikon syliinsä. Nostettuaan laatikon kannen pois, päällimmäisenä oli kaunis punainen silkkipaperista tehty kirjekuori, jota koristi yksi suuri keltainen viisisakarainen tähti vieressään neljä pienempää, kokonaisuus muodosti Kiinan lipun.
    ”Voitte katsoa, minä tiedän sisällön”, sanoi Chung ja ojensi paksun kirjekuoren Jiangille. Ensimmäinen arkki oli kauniilla kiinalaisella kalligrafialla käsinmaalattu ja siinä luki:

Kiinan kansantasavallan puolesta onnittelen teitä suurenmoisesti suoritetusta tehtävästä. Suorittamanne uroteko on maailmanhistorian suurin ja kunniakkain saavutus ja antaa valoa kaikille maailman kansoille. Olette nostaneet Kiinan kansantasavallan lipun korkeimpaan salkoon mitä voi kuvitella, koko maailman katsellessa. Olette palauttaneet meidän historiamme ja kunniamme olla kehityksessä ja tieteessä maailman johtavin maa. Toivotan teille erittäin turvallista kotimatkaa.
Näemme pian ja voin silloin pudistaa teidän jokaisen kättä henkilökohtaisesti.
Alla oli Kiinan kansantasavallan puhemiehen allekirjoitus.

     Jiang selasi hämmentyneenä papereita, kääntäen niitä samalla Elemille. Kaikki mahdolliset henkilöt ja instanssit lähettivät onnittelunsa, niin keskuskomitea, politbyroo kuin avaruushallintokin. Keskuskomitean allekirjoituksia Jiang ei edes yrittänyt laskea, vaikutti kuitenkin siltä että kaikki 300 olivat sen allekirjoittaneet.
    ”Mitä ihmettä tämä on?” kysyi nyt todella hämmentynyt Jiang Chungilta. ”Olemmeko me mukana jossain tieteellisessä kokeilussa tai testissä, josta meille ei ole kerrottu mitään? Voin heti ilmoittaa että se on mennyt pieleen.”
    Chung katsoi häntä erittäin vakavan näköisenä ja sitten alkoi käheä nauru. Jiang katsoi jo hädissään Elemiä, sillä hän kuuli ensimmäistä kertaa esimiehensä nauravan ääneen.
    ”Rauhoittukaa molemmat”, sanoi Chung saatuaan naurunsa loppumaan. ”Oletteko unohtaneet miksi Dragon on rakennettu? Muutamia lisämittalaitteita lukuun ottamatta täällä on täysi Mars-lennon varustus, mitään ei ole poistettu. Olimme päättäneet Mars-lennon lähtöpäivän ennen tätä uutta määränpäätä. Amerikkalaiset ja venäläiset pyysivät siirtämään lähtöä, suostuessamme muuttamaan suunnitelmamme Marsin valloituksesta yhteisen päämäärän hyväksi. Sanoimme että kyllä se sopii, eli lähdemme vasta seuraavan kuukauden kahdeksas päivä. Se oli kuulemma liian myöhään, aluksen suunniteltuun laukaisuun oli kokouksen päätyttyä aikaa vain kolme päivää ja kaikki varusteet olivat jo pakattuina alukseen. Mitään ei alettu poistaa ja ainoat muutokset meidän virallisiin varusteisiimme olivat ne, kun jouduimme teettämään Samuelille pelastuspuvun erikseen, sillä hän ei mahtunut meidän alkuperäiseen pukuumme, sekä hänen tuomansa mittalaitteen asennus. Kirjekuori piti avata heti sen jälkeen kun Lootuskukka-moduuli olisi onnistuneesti palannut Marsin pinnalta, kytkeytynyt takaisin Dragoniin ja kotimatka olisi alkanut.”
      Jiangilta pääsi helpottunut huokaus ja Elem pudisteli päätään.
     ”Tuo kirje ei ole se syy jonka takia tämän laatikon hain. Kannattele tätä hieman pohjasta, Jiang.” Chung laittoi kätensä laatikkoon ja nosti sieltä taidokkaasti kaiverretun puulippaan syliinsä, sitten hän avasi sen. Punaisella sametilla vuoratussa rasiassa oli sen lähes kokonaan täyttävä litteänpyöreä kristallinen pullo, johon oli tyylitelty lohikäärmeitä, lisäksi sen ympärillä oli kahdeksan pientä kristallista lasia.  
   ”Onko tuo?” kysyi Jiang.
   ”Kyllä, se on Feitian Maotaita. Laitahan musiikki kovemmalle.”
    Elem hieman irvisti mielessään, hän ei ollut päässyt kyseisen viinan makuun, hänen suussaan se maistui lähinnä makealta soijakastikkeelta. Venäläisiä neuvonantajia oli ollut Wenchangin avaruuskeskuksessa yhteensä kuusi ja he viettivät toisinaan viikonloppuiltaa yhdessä, perivenäläiseen tapaan vodkaa juoden. Yhtenä lauantaina vodka oli loppunut muka kesken iltaa ja Vasil lähti ostamaan sitä lisää. Vain yksi kauppa oli auki eikä siellä ollut vodkaa. Tuomisenaan Vasililla oli litran pullo kallista Maotaita.. Elem nousi ja haki melkein sylillisen vakuumipakattuja pähkinöitä, erilaisia siemeniä ja muuta naposteltavaa.
    Chung otti rasiasta kolme lasia ja sen jälkeen hän otti pullosta molemmin käsin kiinni, jolloin se jakautui kahdeksi. Se ei ollutkaan yksi pullo, toinen puolikas oli kuin Jin ja toinen Jang.
    ”Tämän pullon muoto on taolainen, johon myös numero kahdeksan liittyy, joten olkaa varuillanne. Minulla ei ole enää vaaraa.” Hän ojensi toisen pullon Jiangille ja alkoi avata itselleen jättämänsä pullon suojahuppua. Kun myös Jiang alkoi avata suojahuppua pullostaan, Elem hätääntyi: ”Hetkinen, emmekö juo vain yhdestä pullosta?”
    Chung katsoi häntä kummissaan: ”Selitä sinä, Jiang.”
    ”Etkö tosiaan tiedä?” kysyi Jiang.
    ”Mitä nyt pitäisi tietää?”
    ”Etkö tosiaan ole ollut viettämässä iltaa, jossa on kiinalainen liikemies isäntänä?” Elem pudisti päätään. Jiang huokasi.
    ”Tiedätkö miksi niin monet liikemiehet kuolevat sellaisissa illanvietoissa?”
    ”He kuulemma kuolevat juotuaan liikaa viinaa”, vastasi Elem.
    ”Oikein, mutta tiedätkö miksi he juovat liikaa viinaa?” Taas tuli pään pudistus.
    ”Meillä Kiinassa kun isäntä tarjoaa juomaa vieraalleen, vieraan on tarjottava sitä myös isännälle ja sitten isäntä puolestaan vieraalle ja sitä jatkuu ja jatkuu, usein kohtalokkain seurauksin. Tänään Chung on isäntä ja me olemme vieraat ja siksi on kaksi pulloa. Älä menetä kasvojasi isännän edessä”, Elem ei voinut kuin pudistella päätään.

     Sitten se alkoi, kaksi ensimmäistä kierosta Elem tutustui makuun ja ahtoi joka siemauksen välillä suunsa täyteen pähkinöitä. Vaikka lasit olivat pieniä, niin kuudennen lasillisen jälkeen alkoi juttu luistaa kaikilla.

   Vaikka kirjaankin näitä tapahtumia ylös, nyt nostan kädet pystyyn sillä sanailu oli välillä todella sekavaa. Ja vaikka oli vasta keskipäivä, niin tuo alus oli muuttunut, kuten te sanotte, hourulaksi. Teidän tapanne juoda, ja ylipäätään tapanne huumata itsenne, on jotain aivan käsittämätöntä. Suljette yksitellen aistejanne avataksenne uusia, sen sijaan että ottaisitte kaikki aistit käyttöönne. Kirjoitan joitakin poimintoja päivän ja illan kulusta vaikka en kaikkea ymmärräkään, mutta ehkä te tajuatte niistä enemmän.

    

Jiang oli kokeillut jo laulamista ja sitten hän innostui tanssimaan ja Chung, joka alkoi näyttää jo todelta vanhalta, nauroi niin että vedet tippuivat silmistä ja samalla hän piteli vatsaansa.
    ”Lopeta, tuo ei ole kiinalaista tanssia, sinähän tanssit kuin bollywood-elokuvissa.”
    No, siitä Jiang vain innostui lisää, Chung katseli hetken ja huusi: ”Minä kuolen nauruun, lopeta...” Se vasta riemun sai aikaan.
     ”...ai, kuolet vai?”
    Jossain vaiheessa iltapäivää Elem alkoi, hyvin tarkkaavaisen oloisesti, tutkia valkoisen laatikon kanta, jossa oli neljä kirjoitusmerkkiä.
     ”Hei, mitä tässä lukee? Osaan kyllä teidän merkkejänne ja erotan lihakaupan parturista, mutta tätä en ymmärrä.”
     Chung tihrusti kantta, otti sen käteensä ja sanoi: ”Siinä lukee pikkuhousunsuojia.”  
     ”Älä yritä, ei voi lukea.”
    Myös Jiang tuli katsomaan ja kaatui heidän väliinsä. Ylös päästyään hän totesi: ”Kyllä siinä niin lukee, mikä juttu tämä on...?” Chung kihersi hetken: ”Se oli minun ideani. Täällä ei ole lukollisia ovia ja kuvittele jos tuossa päällä olisi lukenut kolme litraa ensiluokkaista maotaita, arvaa olisiko sitä ollut tippaakaan jäljellä kun se olisi virallisesti avattu.”  
     Sitten Chung aloitti kiinalaiset sananlaskut: ”Hän joka kysyy, on tyhmä viisi minuuttia, mutta se joka ei kysy, pysyy tyhmänä ikuisesti.”  
    ”Minulla on myös hyvä Elemille”, huudahti Jiang.
    ”Mies, joka raapii persettään, ei syö kynsiään.”  
    ”Miten pirussa se minuun voi liittyä?” protestoi Elem.
    ”Haa, mutta perse liittyy sinuun, siksi se oli sinulle.”
    ”No voihan perse, miten niin?”
    ”No paska tietenkin, etkö muista sitä kun juutuimme tänne ja sinun suurin huolesi oli paska. Valitit siitä että vessa oli katossa, kun muut vasta pohtivat sitä missä olemme.”
    ”Hetkinen nuori mies, kuka mahtoi omin lupineen pyöräyttää koko aluksen ja herättää samalla päällikön, päästäkseen paskalle? Muistitko edes pyyhkiä?”
    Jiang vastasi jälleen viisaudella: ”Lapsen elämä on kuin pala paperia, jolle jokainen jättää jälkensä.”
    ”Pojat, pojat.”, totesi Chung. ”Parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä. Jos uskoo unelmiin, on sama viettääkö koko elämänsä unessa.”
     Sitten Chung keksi että jokaisen pitää muodostaa aivan uusi sananlasku, jonka jokainen sana alkaa a-kirjaimella ja antoi esimerkin: ”Aamu alkaa aina aikaisin.”
    Siihen Jiang jatkoi: ”Annat aina anteeksi annettuasi armoa.”
    Elem yhtyi myös naureskellen leikkiin: ”Annalle antaa ainoansa aina auliisti.”
    ”Hyvä pojat”, totesi Chung. ”Seuraavaksi b-kirjain, mutta miten isännän lasi voi olla tyhjä?” Ja sama meno jatkui...