Kiinasta niitä löytyy yli 300 kappaletta, kunhan ehditte kaivaa ne kaikki esiin. Vahvistettuja löytöjä voitte käydä ihailemassa esimerkiksi Boliviassa, Bosniassa, Espanjassa, Filippiineillä, Italiassa, Kreikassa, Kroatiassa, Meksikossa, Perussa, Ranskassa, Serbiassa, Sloveniassa, Sudanissa... Kun olette löytäneet puuttuvat aidot, tiedätte missä päin matkalaisemme olivat eksyksissä. Vihje, tutkikaa Tyynenmeren alue.
Alkuaikoina kävimme ilmeisesti liian harvoin Maapallolla ja perinnetietoiset ihmiset yrittivät kutsua meitä, matkimalla alkuperäistä olinpaikkamerkkiämme.
Neljä ihmistä istui juoden aamujuomiaan ja kaikki olivat myös käyneet nopeasti aamutoimillaan. Chung istui kohti verstasta, odottaen Samuelin heräämistä. Kaikki istuivat hyvin levollisesti ja huojentuneina siitä, että he olivat kaikki vielä hengissä, vaikka lakanat ilkkuivat vieläkin tutkakuvassa.
Kuuma tee lensi ohuena kaarena tetran juomapillistä Chungin rinnuksille hänen nähdessään Samuelin tulevan. Muut huomasivat sen ja kääntyivät myös katsomaan. Samuel seisoi jo ohjaamon puolella, virnisti heille ja heilautti kättään.
”Huomenta ja anteeksi, että olen taas viimeinen. Olemmeko päässeet välitilasta pois?”
Fyysikko, jonka kaikki tunsivat, ei ollut se sama joka hihkaisi ennen viimeistä laukaisua ”Home sweet home”. Samuelin lyhyet ja vaaleat, hieman ohimoilta paenneet, hiukset olivat nyt tuhkanharmaat ja hänen kasvonsa olivat myös silminnähden vanhentuneet.
”Voitko hyvin?” ehti Jiang kysymään.
”Ihan hyvin, tosin olisin voinut vielä venytellä lisää, mutta huomatessani Elemin olevan poissa viereltäni, oli pakko repiä itsensä ylös. Miten niin?”
”Tiedätkö, että hiuksesi ovat aivan harmaat?” sanoi Chung.
”Hei, älkää kiusatako, mikä vitsi tämä on?” Kesti pitkään vakuuttaa Samuelille, että hän on vanhentunut yhdessä yössä näennäisesti ainakin 10 vuotta.
”Lopettakaa, en jaksa. Kuka värjäsi minun hiukseni?”
Vasta sitten, kun Jiang kaivoi sisäkamerakuvista kaksi rinnakkaista kuvaa, joissa Samuel oli ennen ja jälkeen laukaisun, hän uskoi tapahtuneen myös itse nähdessään lisääntyneet juonteet ja muut muutokset harmaantumisen lisäksi.
Chung istui syvissä mietteissä. Syy siihen, että hän oli itse jokaisen lennon välissä käynyt henkilökohtaisesti tarkistamassa, olivatko kaikki hereillä oli se, että hän halusi nähdä miten miehistö selviää myös stressitilanteessa. Jokainen ele tai mielenpurkaus oli aina merkki jostakin. Tarkistus olisi ollut helppo tehdä myös mikrofonilla, mutta äänestä ei huomaisi, mikäli silmät pyörisivät vastaajan päässä.
Ennen nyt käytyä lentosumaa hän oli ollut eniten huolissaan Liun voinnista, sillä tämä ei koskaan aikaisemmin ollut sanonut henkilökohtaisia tuntemuksiaan julki. Entä miten pitää suhtautua Samueliin, joka vanhenee yhtäkkiä yhdessä yössä, Chung pudisti päätään.
Liu nousi aamupalalta ja meni tutkimaan lentojen dataa, tarkistaen kaikki arvot, etsien mahdollisia virheitä. Jiang ja Elem menivät yhdessä verstaan puolelle ja siellä he suuntasivat yhden kameroista kohti Samuelia, joka istui edelleen typertyneenä yhdellä ohjaamon penkeistä.
Jiang haki monitorille esiin kaksi kuvaa, pysäytyskuvan Samuelista kun hän istuutui penkkiin ja reaaliaikaisen kuvan sen viereen. Elem piti hiiren osoitinta reaaliaikaisen kuvan päällä, kohdistaen sen yhteen otsaryppyyn. Molemmat juoksuttivat katsettaan kuvasta toiseen ja ei mennyt kuin viisi minuuttia kun he huomasivat muutoksen.
”Oh, hän todellakin vanhenee silmissä”, Jiang sanoi nähdessään hiuksenhienon muutoksen rypyssä.
”Mistä osasit valita heti oikean kohdan?”
”Helppoa, kyllä tässä iässä jo tietää mistä kurtistuminen alkaa”, sanoi Elem.
Samuel nousi ja kuva muuttui tyhjäksi. Hän käveli etuosassa olevan Chungin luokse.
”Voisinko saada nähtäväksi Riin muistiinpanot, mikäli ne eivät ole vain kiinaksi.”
Chung hätkähti ajatuksistaan. ”Totta kai, en kylläkään tiedä mitä ne sisältävät ja millä kielellä.” Avattuaan Riin henkilökohtaisen lokerikon, hän otti käteensä datamuistion. ”Onko mielessäsi jotakin?” kysyi Chung, avaten samalla muistion suojalukituksen. Siitä huolimatta, että muistio oli Riin henkilökohtainen, Chung tiesi lukituskoodin, joka oli asennettu siihen maassa tehdyn virustarkistuksen jälkeen.
”Yksi ajatus tuli mieleeni ja haluaisin tarkistaa, onko Ri sivunnut sitä”, vastasi Samuel ja kävi noutamassa kannettavan tietokoneensa verstaasta, jossa Jiang sulki nopeasti monitorin näytön nähdessään Samuelin tulevan. Kannettavan tietokoneen lisäksi Samuel nouti uniasemastaan myös makuupussin ja palasi takaisin ohjaamon etupenkille, jossa hän asetteli maakuupussin yläselkänsä taakse saadakseen paremman asennon puoliksi makaavassa asennossa olevaan laukaisupenkkiin.
Chung, palattuaan todellisuuteen, meni Liun luokse. ”Oletko löytänyt mitään?” hän kysyi.
”Ei löydy mitään outoa, moottorin ja ohjaamon datat ovat täysin yhtenäiset. Kaikki määritykset olivat myös yhtenäisiä ja seuraavaksi vertailen niitä värähtelytaajuuksien kanssa yhdessä.”
”Hyvä, ilmoita jos löydät niistä pienenkin poikkeavuuden.”
Chung lähti katsomaan mitä jäljellä oleva kaksikko teki verstaassa. ”Mitä täällä on löytynyt?” hän kysyi. Jiang osoitti kädellään kohti näyttöä, jossa oli jälleen näkyvissä kaksi pysäytyskuvaa.
”No, mikä näiden identtisten kuvien tarkoitus on?” hän kysyi.
Elem siirsi hiirtä kuvasta toiseen, valiten aina saman rypyn ja silloin Chung huomasi pienen eron.
”Paljonko näillä kuvilla on aikaeroa?”
”Vain viisi minuuttia”, vastasi Jiang.
”Tarkoitatteko sitä, että hän vanhenee noin nopeasti? Mikä on hänen elinennusteensa?”
”Jos vanheneminen etenee tuolla vauhdilla, niin vain tämä päivä”, vastasi Jiang.
”Onko kenelläkään mitään käsitystä siitä, mikä tuon vanhenemisen voisi aiheuttaa?” Molemmat pudistivat päätään.
”Entä onko se jollakin tavalla yhteydessä laukaisuihin?”
”En usko”, vastasi Elem, ”koska tiedän kuka on seuraava ja se ei liity laukaisuihin.”
”Mitä?” tuli kuin yhdestä suusta.
”Mennään rahtiosastolle.” Siellä Elem ojensi verstaalta ottamiaan mehupusseja myös muille samalla kun hän pyysi kaikkia istuman alas.
”Tarkoitatko, että aluksellani on joku epidemia, joka vanhentaa ihmisiä ja sinä muka tiedät seuraavan, joka siihen sairastuu?” pyöritti sanoja suustaan, lyhyellä matkalla ajatuksiaan kerännyt, Chung.
”En”, vastasi Elem ja veti esiin vihkonsa. ”Totuus on täällä” ja selattuaan hetken vihkoaan, hän käänsi esiin listan, joka oli seuraavanlainen:
Elem
Jiang
Chung
Liu
Samuel
Ri
”No mitä ihmeellistä tuossa on, koko miehistö ikäjärjestyksessä?” kysyi Chung hetken listaa tutkittuaan.
”Tuo on myös heräämisten järjestys joka ainoan lennon jälkeen.” Chung katsoi epäilevästi Elemiä, joka nyökkäsi.
”Seuraava, joka alkaa vanheta, on Liu.”
Chung ja Jiang unohtivat kielietiketin ja kävivät lyhyen keskustelun kiinaksi ja Elem, joka osasi jo kohtuullisen hyvin kiinaa, ei ymmärtänyt kaikkea. Sen jälkeen he nousivat ja katsoivat vakavina Elemiä, joka jäädessään yksin istumaan sanoi vielä: ”Tarkkailkaa Liuta”.
”Mitä mieltä olet?” Chung kysyi vieressään olevalta Jiangilta, heidän ollessaan takaisin verstaan puolella.
”Edetään rauhallisesti. On totta, mitä sanoit tuolla, on helppo sanoa jotakin tapahtuvaksi kun se on jo 75 % tapahtunut. Tuo heräämisjärjestys on myös totta sillä aloin itsekin seurata sitä, kun huomasin sen kiinnostavan Elemiä.”
”Hyvä on, tarkkaillaan tilannetta.”
Ohjaamossa, edelleen päätään pudisteleva Chung meni Samuelin luokse ja kysyi: ”Löytyykö sieltä mitään?”
”Fantastista, Ri on kirjoittanut kaikki havaintonsa ja tutkimuksensa myös englanniksi, sekä venäjäksi että kiinaksi. Ennen lähtöä kiinnitin huomiota siihen, että hän vastasi käsittääkseni jokaiselle toimittajalle heidän äidinkielellään. Kuinka montaa kieltä hän kaiken kaikkiaan puhui?”
”Luulisin niitä olevan toistakymmentä ja hänhän myös kirjoitti monia artikkeleita eri maiden tiedelehtiin, turvautumatta muiden tekemiin käännöksiin”, vastasi Chung.
”Luulen ettei parikymmentä riitä, jos lasketaan myös aksentit”, naurahti Samuel.
”Nimittäin, kun olimme ne kolme päivää Maasta lähdön jälkeen kiertoradalla, hän yllätti minut täysin käydessämme järjestelmiä läpi. Ri kysäisi minulta kuin ohimennen, että mistä olen kotoisin ja vastasin, että Teksasista. Olin lentää selälleni kun hän aivan täydellisellä kotipuolen murteella vastasi, että sepä hyvä, sitten meitä on kaksi. Vastakohta siihen, että Ri oli ikäisekseen todella nuoren opiskelijapojan näköinen ja tuo täydellinen kotipuolen murre sai minut puhkeamaan nauruun, sillä vieressäni leijui kuin kiinalaisesta elokuvasta repäisty toimintasankari, jonka puhe oli dumpattu jälkikäteen. Toinnuttuani hieman kysyin, mistä ihmeestä olet tuon murteen hankkinut. Ri katsoi minua silloin silmät vilkkuen ja vastasi edelleen samoilla äänenpainoilla, että Ricen yliopisto on hyvä opinahjo. Siitä minä repesin uudestaan ja totesin hänelle, ettei siellä anneta murreopetusta. Silloin Ri veti itsensä aivan sykkyrään leijuessaan ja sanoi, että onhan siellä luonnontieteellinen tiedekunta ja tiedätkö mitä siellä opetetaan? Ainetta, energiaa ja luonnonlakeja, toisin sanoen fysiikkaa. Ja vastatessaan omaan kysymykseensä, Ri levitti kaikki raajansa levälleen.
Siinä vaiheessa minua nauratti niin paljon, että tehdessäni painottomuudessa äkkinäisen liikkeen, pyörähdin lähes ympäri. Ei, ei, lopeta, anelin. Kysyin Riiltä oliko hän ollut siellä pitkään, johon hän vastasi pitäneensä siellä yhden luennon fysiikasta ja tämä kaikki edelleen täydellisellä murteella. En voinut kuin hiljaa katsoa Riitä ja kysyä, että opitko todella yhdellä Teksasin käynnillä täydellisen murteen?
Huomasin hänen nauttivan tilanteesta, nuori mies, mitä kouluja olette käynyt? En voinut kuin vastata, että Teksasin yliopisto, Austin. Ri jatkoi edelleen että kuulostaa hyvältä, entä mikä oli oppiaineenne? Ja minä taas siihen, että fysiikka, johon Ri edelleen imitoiden, että no mikä sai teidät päätymään tuohon opinahjoon? Niin vakuuttava Ri oli, että jälleen vastasin automaattisesti että urheilustipendi. Sen jälkeen Ri totesi, hienoa sinussa on ainesta, Texas Longhorns on loistava urheiluseura ja hyvä syy opiskella. Et ilmeisesti päässyt aivan lajisi huipulle, sillä olet täällä tänään velkaisena astronauttina. Sitten Ri jatkoi kyselyä, mikä oli sinun lajisi, johon vastasin että uinti. Imitointinsa päätteeksi hän vielä totesi, että onpa hienoa ettei perhosuintisi sujunut paremmin, sillä nyt olet täällä Dragonilla fyysikko-astronauttina. Sitten molempien pokka petti ja nauroimme vedet silmissä.”
Chung pyöritti päätään Samuelin pitkän tarinan lopuksi ja vastasi: ”Tyypillistä Riin toimintaa. Nero, jolla on huumorintajua, on hieman hullu. Tai ehkä se on viisautta ja me muut olemme hulluja, kun emme sitä ymmärrä. Siitä tuli mieleeni, että oletko muuten koskaan miettinyt sitä miksi älykkäimmät meidän ihmiskuntamme edustajista eivät koskaan hakeudu maansa johtoon. Aika monesta heistä on mielenkiintoisempaa tutkia mysteereitä, avaruutta ja matematiikkaa sekä käyttää aikansa politikoinnin sijasta itsensä sivistämiseen. Ilmeisesti he ovat niin viisaita, etteivät tuhlaa aikaansa joutavuuksiin, koska tietävät sen olevan turhaa. Sillä kyllä niin sanottuihin hallintotehtäviimme löytyy laumoittain henkilöitä joiden päämääränä on vain oman tai kansakunnan turhamaisuuden laillistaminen, keinoista välittämättä ja seuraamukset ovat silloin usein kammottavia.”
Samuel nyökkäsi. ”Noin se valitettavasti on, enkä ymmärrä miksi historia ei opeta meille mitään. Sanomme, ettei tällainen saa toistua ja sitten ihmettelemme taas kun kaaos alkaa. Riistä sanon sen verran, että on todella suuri vahinko, ettei hän enää ole keskuudessamme.”
Keskustelu oli päättynyt kun Elem tuli myös ohjaamoon. ”Voinko avata Nupun ja mennä moduuliin?” hän kysyi Chungilta normaalisti.
”Miksi ei, emme ole aivan heti lähdössä yhtään mihinkään. Miksi sinä muuten viihdyt niin hyvin moduulissa?” hän kysyi, tarkkailen Elemin kasvoja.
”Heh”, naurahti Elem ja hymy levisi korviin asti: ”Ennen tätä lentoa olen viettänyt avaruudessa yhteensä yli 600 vuorokautta ja tämä on nyt minun seitsemäs lentoni. Aikaisemmilla lennoillani olen pitkät tovit katsellut maapalloa pienestä ikkunasta ja haaveillut voivani vain istua ja katsella sitä. Öisen maapallon valot ovat upeita ohuita valopuroja, jotka yhtyvät suurempiin ryppäisiin, muodostaen maanpäällisen tähtikartan.
Mietin usein, että olen itse tähdissä ja tarkkailen toista aurinkokuntaa, jossa joku ajaa juuri autoaan kohti kotia ja vaimo odottaa illallisen kanssa, pojan juostessa jalkoihin kysyen, toitko minulle mitään. Nuo kaukaiset valot saivat mielikuvitukseni lentämään. Jos oli onni matkassa, pystyi ihailemaan myös revontulia, jotka toivat tervehdyksen yöhön itseltään auringolta. Täällä en vielä ole nähnyt mitään, mutta voin istua oikeasti ja painovoima on juuri sopiva enkä puudu. Samalla tunnen olevani kuin laivan tähystäjä joka katsoo horisonttiin voidakseen huutaa, maata näkyvissä.”
Nyt oli Chungin hymähdettävä ja Jiang, joka oli Liun kanssa päänäytöllä, hymähti myös. Alus palasi pikkuhiljaa normaaliin rytmiin ja marssit alkoivat jälleen 2-hälytyksellä.
Samuel jatkoi kiivasta lukemistaan ja huomasi että hän tiedosti kuolevansa pian, mutta työnsi ajatusta pois paneutumalla lukemansa syövereihin. Jiang vei hänelle välillä juomista ja naposteltavaa, samalla hän pääsi läheltä tarkkailemaan edelleen heikkenevää miestä. Myös Samuelin ääni alkoi olla säröillä ja sen lisäksi hän oli suurentanut näytön tekstit reilusti.
Illan viimeinen marssi alkoi lähestyä, kun Chung näytti elekielellä Jiangille seis ja osoitti Samuelia. Jiang ymmärsi heti ja sammutti automatiikan pois. Edellisellä kerralla hän ja Liu olivat joutuneet jo taluttamaan Samuelia, jonka jälkeen he olivat tehneet hänelle hyvän lukupaikan seinäeristeiden koloon.
Käheä rääkäisy repi ilmaa ja Chung, huudosta pelästyneenä, luuli Samuelin vetäneen viimeisen henkäyksensä. Kaikki kerääntyivät Samuelin luokse. Elem oli myös joukossa, hän oli tullut moduulista valmistautuakseen marssiin, joka olikin peruttu. Chung ojensi Samuelille vettä ja hän sai taas äänensä kuuluviin, sillä hänen suunsa oli vain niin kuivunut.
”Olin väärässä”, Samuel lähes kuiskasi. ”Missä sinä olit väärässä?” kysyi Chung.
”Emme ole välitilassa... olemme perillä.” ”Mitä sinä nyt tarkoitat?” kysyi vuorostaan Jiang ja epäili harhojen alkaneen.
”Olemme siellä mitä meidät lähetettiin tutkimaan, tämä tässä ympärillämme on Nibiru.”
”Mahdotonta, sehän on vasta meidän aurinkokuntamme ulkolaidalla ja meidän piti vain tehdä siitä havaintoja niin läheltä kuin tällä aluksella pääsee. Se on vielä todella kaukana”, Chung totesi.
”Olet väärässä ja myös minä olin väärässä, mutta nyt minä olen oikeassa. Se kaikki löytyy täältä”, hän sanoi ja osoitti omaa näyttöään, jonka Jiang oli ottanut hänen sylistään.
”Me kaikki teimme teleportaation, olemme maailman ensimmäiset ihmiset, jotka sen ovat tehneet, olemme perillä.”
Yskänpuuska valtasi hänen kuihtuneen ruumiinsa ja hän painui alemmaksi koloonsa.
”Sääli, ettei Ri nähnyt tätä. Tähän tarvittiin vain yksi pieni muuttuja”, totesi Samuel ja jatkoi kuivan käheällä äänellään ”Kerroit luvusta kolme, mitä luku neljä tarkoittaa?”
”Se on kuolema, niin se lausutaan kiinaksi.”
”Olet väärässä, sillä minulle se tarkoittaa taivasta… ” Samuelin pää painui rinnalle ja kuului pitkä huokaus. Hän oli kuollut.
Samuelin pussitus oli koruton tapahtuma. Vakuumissa oli nyt ihmisenmuotoinen hahmo, päinvastoin kun Riin kohdalla. Chung ja Elem veivät jälleen uuden vainajan kylmiöön. Paluumatkalla Chung pysäytti Elemin rahtitilassa.
”Istutaan hetkesi. Tiedätkö, että Samuel ei olisi ollut täällä ilman sinua?” aloitti Chung.
”Mitä tarkoitat, miten minä olisin siihen vaikuttanut?”
”Teit sen tietämättäsi, minulle nimittäin esitettiin monia ehdokkaita Yhdysvalloista ja osa heistä oli huomattavasti kokeneempia kuin Samuel. Hylkäsin heidät vain sinun vuoksesi ja oikeastaan myös itseni vuoksi. Samuel oli ehdokkaista ainoa, joka oli ollut kanssasi ISS:llä. En halunnut vähintään neljän kuukauden lennolle astronauttia, joka ei olisi ennestään tuntenut ketään meistä. Sinä olit tuo yhdistävä lenkki. Olitte työskennelleet yhdessä kuusi kuukautta ISS -asemalla, siksi valitsin tarjokkaista Samuelin. Tiedän aika paljon Samuelista, mutta minkälaisen vaikutelman sait hänestä ihmisenä, kun olitte yhdessä?
”Me periaatteessa puhuimme vapaa-ajalla avaruudesta, sillä se oli meitä molempia kiinnostava aihepiiri. Jotain toki tiedän myös hänen vaiheistaan, sekä siitä että hän oli Teksasista ja suurelta maatilalta. Hän pääsi urheilustipendillä yliopistoon ja pääsi melkein ehdolle USA:n uimareiden edustusjoukkueeseen, kunnes Nasan värvärit saivat hänen koukkuunsa ja kaikki hänen aikansa meni jatkossa opiskeluun. Kysyin häneltä tietysti myös miksi hän valitsi juuri Nasan ja astronautin uran ja arvaa mitä hän vastasi?”
”No?”
”Heidän maatilansa pihalla oli suuri viljasäilö, ja lisäksi Houston sijaitsisi myös Teksasissa, joten oli kuin äidinmaidossa että hän oli lapsesta saakka unelmoinut viljasäiliön olevan raketin, joka veisi hänet kuuhun, ja siksi Nasan ei tarvinnut kuin hieman vihjaista, niin uravalinta oli selvä. Pojat ovat poikia, jopa vähän isommatkin, kuten esimerkiksi me.”
”Totta”, vastasi Chung ja jokin mukava mielleyhtymä hiipi hänen huulilleen.
”Annoin omalle miehistölleni ohjeet olla hylkimättä häntä tällä lennolla, ja huomasin myös että näissä poikkeusolosuhteissa Samuelilla oli tarve kuulua joukkoon. Nuo useat naurahdukset ja home sweet home-huuto olivat siitä esimerkkejä. Ei varmastikaan ole helppoa hypätä aivan outoon kulttuuriin ja oudon tekniikan pariin.
Entä sinä Elem, sinuun minä tutustuin esittämällä tarkastajaa, kun olin käymässä Wehchangissa. Tuon käynnin ainoa tarkoitus oli tutustua sinuun. Halusin muodostaa sinusta kuvan, saadakseni selville keitä alukseeni tarjotaan mukaan ja jotta et olisi kuin kirjoittamaton kirja.
Pidin vaikutelmasta, jonka annoit, lisäksi työskentelit jo valmiiksi maassamme ja tapamme sekä perusavaruustekniikkamme olivat sinulle tuttuja.
Sinun henkilöhistoriassasi oleva maininta saamistasi potkuista alkoholin käytön vuoksi, oli kohdallasi suurin kysymysmerkki. Selvitimme jopa sen kuinka usein otat alkoholia ja miten. Potkuistasi en saanut juuri minkäänlaista järkevää lisätietoa, voisitko itse kertoa mitä silloin tapahtui.”
”Hah, vai niin, vähän kyllä ihmettelinkin, kun lähes kolme päivää seurasit minua ja esitit jopa aivan alkeellisia kysymyksiä avaruuslennoista ja osaamisestani. Mietin että mikä pahuksen virkaintoinen tarkastaja sinä oikein olit, varsinkin kun pidit harmaata, tunnuksetonta takkia päälläsi.
Tosin, ihmettelin myös sitä, miten muut kiinalaiset reagoivat nähdessään sinut. Ajattelin sinun jakavan potkuja, mutta syy olikin sitten toinen. He tiesivät kuka ja mikä sinä todellisuudessa olit. Toisaalta, olisihan minun pitänyt myös tunnistaa sinut, niin usein olin nähnyt kuvasi mutta niissä olit aina paraatipuvussa. Anteeksi vain, olet melko tavallisen näköinen kiinalainen ainakin minulle, joten täydestä menit.
Kysyit juopottelupotkuista ja selitykset ovat turhia, mutta voin kertoa miten sen itse nyt jälkeenpäin ymmärrän.
Olin naimisissa ja siihenastisen lyhyen urani huipulla. Meillä oli yhdessä Annan, siis vaimoni, kanssa kaunis talo rauhallisella ja vartioidulla esikaupunkialueella Moskovassa. Anna oli lähes viimeisillään raskaana ja halusin olla kotona valmiina, kun poltot alkavat. Olin saanut sitä varten lomaa Baikonurista (Nykyään Venäjän federaation Kazastanilta vuokraama avaruuskeskus).
Auto oli koko ajan kadulla nokka valmiiksi käännettynä kohti sairaalaa. Sain kuitenkin määräyksen lähteä näyttäytymään avaruusjärjestön kokoukseen, kun he kuulivat minun olevan Moskovassa. Pyysin vaimoani soittamaan minulle sinne heti kun poltot alkavat. Kesken kokouksen minua tultiin pyytämään puhelimeen ja pyysin läsnä olevilta anteeksi. Matkalla puhelimeen sanoin, että minusta taitaa tulla kohta isä.
Puhelimessa oli kuitenkin vain asuinalueemme vartiointipäällikkö, joka ilmoitti että vaimoni oli joutunut onnettomuuteen ja hän pyysi minua tulemaan sinne heti. Ajoin kuin hullu läpi Moskovan, käyttäen hallituksen kaistoja. En ajatellut kuin Annaa ja meidän lastamme hänen kohdussaan.
Kun pääsin perille, niin hieman ennen meidän taloamme, oli valtavasti ihmisiä keräytyneenä yhteen enkä ollut varmasti koskaan nähnyt niin montaa ihmistä kerrallaan tuolla ulkopuolisilta suljetulla pääväylällä. Syöksyin autosta ulos, kun naapurini pysäytti minut ja sanoi ettei mitään ole enää tehtävissä.
Kävelin hänen kanssaan lähemmäksi ja työnnyimme katselijoiden läpi. Joku naapureista oli tuonut lakanan Annan päälle, tai sen mitä hänestä ja syntymättömästä lapsestamme oli jäljellä. Kuorma-auto oli rusentanut hänet täysin. Sillä kohdalla oli lähes kaksi metriä korkea tiilimuuri ja auto tullut takaapäin puskuri kiinni muurissa. Kaikki oikean puolen pyörät olivat kulkeutuneet Anna ylitse.
Huomasin Annan nahanpaloista tekemän kauppakassin ihmisten jaloissa. Nostin sen käteeni ja vasta silloin alkoi ambulanssin ääni kuulua. En muista miten tuosta päivästä selvisin, yhdessä vaiheessa istuin naapureiden ja kollegoiden ympäröimänä talossani ja käsissäni oli tuo Annan kauppakassi.
Kassin sisällä oli tyhjä kahden litran vetoinen kannellinen muovirasia, sellaisia ei ollut tuohon aikaan lainkaan myynnissä, olin tuonut sen avaruuskeskuksesta. Niin hullulta kuin se tänä päivänä kuulostakin, Anna oli ylpeä rasiastaan. Alueella oli hallituksen ylläpitämä kauppa, jossa oli myös suolakurkkuja irtomyynnissä. Kun muut joutuivat laittamaan niitä raskaisiin lasipurkkeihin, oli Annalla tuo kevyt rasia. Siihen aikaan ei kaupoissa ollut minkäänlaisia pusseja tarjolla ostoksia varten ja jos halusit esimerkiksi valkoisen tavallisen muovipussin, sinun piti ostaa se erikseen mustasta pörssistä ja niitä ei todellakaan käytetty ruokaostoksiin.
No, minä kuitenkin tiesin mitä Anna oli lähtenyt ostamaan ja kun pidin kassia kädessäni, niin ajatus siitä että kaikki päättyi muutaman kopeekan suolakurkkujen takia, oli musertava. Anna oli koko raskautensa ajan syönyt suolakurkkuja, mitä hän ei ollut aikaisemmin tehnyt. Yritin muistella, olinko syönyt viimeisen niistä ja moitin itseäni siitä, etten ollut hakenut niitä lisää ennen lähtöäni kokoukseen.
Itsesyytökset olivat ankaria ja välillä syytin mielessäni myös avaruusjärjestöä turhanpäiväisestä kokouksesta. Vasta hautajaisissa havahduin hieman järkiini. Sain tietenkin töistä lisää vapaata voidakseni järjestellä asiani rauhassa. Ei mennyt kuin viikko kun myin talon pois, sillä en kestänyt hetkeäkään nähdä kuorma-auton jättämää jälkeä tiilimuurissa. Muutin avaruusjärjestön asuntolaan ja rupesin ryyppäämään. Join jokaisen ruplan, joka jäi tähteeksi velkaisen talon myynnistä.
Eräänä aamuna havahduin jälleen ankaraan krapulaan ja olin nukkunut jopa vaatteet päälläni. Vapina oli melkoinen ja käänsin koko asunnon ympäri etsiessäni rahaa, mutta mitään ei enää löytynyt, olin juonut ne kaikki. Lähdin kopistelemaan naapureiden ovia saadakseni krapularyypyn ja tuntui kuin henki olisi ollut lähdössä. Yksikään ovi ei auennut, vain ovisilmät häilähtelivät. Olin ilmeisesti kopistellut ovia jo aivan tarpeeksi aikaisempina krapulapäivinäni.
Sitten muistin auton, entä jos sinne on unohtunut rahaa tai jopa votkapullo, en muistanut edes sitä milloin olin viimeksi sillä ajanut. Palasin asuntoon ja aloin etsiä auton avaimia, mutta en löytänyt kuin vara-avaimet. Menin suljetulle takapihalle jossa autoja pysäköitiin. Auto oli kadonnut, sitä ei ollut missään, hoipuin jopa kadulle ja kiersin koko korttelin löytämättä sitä.
Palasin sisälle ja otin puhelimen käteeni, korttelin kiertäminen oli selvittänyt päätäni hieman. Soitin avaruusjärjestön vaihteeseen ja pyysin yhdistämään turvapäivystykseen. Kerroin kuka olen ja ilmoitin käyttööni luovutetun, avaruushallituksen omistaman, auton varastetuksi. Toisessa päässä oli hetken hiljaista ja sen jälkeen päivystäjä kysyi olenko kotonani? Kun vastasin myöntävästi, hän kehotti minua pysymään siellä ja lähettävänsä miehet luokseni.
Huojentuneena ajoin nopeasti partani, vaihdoin puhtaan paidan päälle ja avasin ikkunat. Ei mennyt pitkää aikaa, kun ovikello soi ja kaksi miestä astui sisään. Alkaessani selittää tilannetta, toinen miehistä komensi minut tylysti istumaan ja olemaan hiljaa. Hän kaivoi taskustaan avaimet ja heitti ne pöydälle. Ovatko tutut, hän kysyi. Tunnistin auton avaimet ja kysyin mistä auto löytyi ja missä se on nyt. Mies vastasi, ettei auto ole kunnossa, se on korjaamolla. Ajoitte itse autonne päin läheisen huoltoaseman betoniaitaa ja sammuitte rattiin. Huoltoaseman henkilökunta oli heti tunnistanut avaruushallituksen rekisterikilvet ja soittanut suoraan meille eikä miliisille. Kiivastuin ja sanoin etten ole ajanut autollani moneen viikkoon, ja että joku on sen varastanut ja ajanut kolarin. Silloin vanhempi miehistä karjaisi minulle että olkaa hiljaa, me toimme teidät yöllä tänne ja heitimme tuohon sänkyyn. Sitten miehet kääntyivät ja kävelivät ovesta ulos. Kuulin, kuinka toinen heistä jupisi ennen oven sulkeutumista, että kuvitella että tuollaisen käsiin annetaan Sojuz-raketti, Siperia kutsuu.
Silloin havahduin ja ymmärsin kuinka alas olin vajonnut, ja lähes heti lähdin myös ovesta ulos. Lähdin kävelemään suoraan kohti avaruusjärjestön keskuskonttoria ja matkalla törmäsin puolituttuun, joka antoi minulle muutaman ruplan lainaksi. Ostin niillä kolmen litran lasisen koivunmahlapurkin, jonka tyhjensin melkein saman tien. Tunnin kuluttua saavuin perille ja hikisenä menin koputtamatta sisään lähimmän esimieheni konttoriin. Sanoin haluavani kuntoutukseen ja että myös muunlainen hoito kelpaa. Esimieheni katseli minua hetken aikaa ja kysyi, että enkö edes muista sitä että sain potkut jo kaksi viikkoa sitten ja samalla minun piti palauttaa myös käytössäni oleva auto.
Valahdin aivan kalpeaksi, esimieheni nousi ja otti minua hartioista kiinni ja nyrpisti nenäänsä. Kuukausien juopottelu oli täyttänyt elimistöni pelkällä viinalla, joka nyt erittyi ällöttävän hajuisena jokaisesta huokosestani. Esimieheni sanoi, että hyvä kun pääsit takaisin pinnalle, hän oli jo luopunut toivosta. Samalla hän totesi, että muutoksen pitää alkaa ihmisen sisältä, sitä eivät voi muut määrätä. Hän myös taputti minua olalle ja sanoi, potkusi on peruttu tästä päivästä lähtien, en voi kuitenkaan poistaa ansioluettelostasi merkintää niistä.
Vielä samalla viikolla olin Mustameren rannalla sijaitsevassa hoitolaitoksessa, joka oli tarkoitettu lähinnä puolue-eliitille. Minusta pidettiin siellä erittäin hyvää huolta. Olin pitkäaikaisen, kalliin koulutuksen tulos ja työhistoriani oli ollut moitteeton ennen kohtalokasta päivää, joka mursi maailmani ja sen lisäksi minut myös haluttiin takaisin. Puolen vuoden kuluttua palasin takaisin Baikonuriin ehjänä miehenä ja aloin valmistautua uuteen lähtöön kohti avaruutta.”
Chung pudisti päätään. ”Kuinka yksikertaiselta kaikki näyttää kun lukee rivin, saanut potkut juopottelun takia. Ilman oikeita taustatietoja tulee vedettyä aivan vääriä johtopäätöksiä ja tuomio tulee julistettua vajavaisin tiedoin. Kiitos kun kerroit, palataan ohjaamoon.”
Siellä Liu tuntui ottavan Samuelin kuoleman todella raskaasti ja oli aivan kalpea. Chung tiedusteli häneltä: ”Onko kaikki hyvin?”
”Kyllä tämä tästä, en ole vain koskaan nähnyt ihmisen kuolevan silmieni edessä. Riin kuolemaa en nähnyt, havaitsin vain väkevän tuoksun ja hänhän oli silloin jo kuollut.”
Hajanaiset ajatukset kiertelivät ympäri alusta,
toiset olivat harmaita, toiset mustia.
Ne lentelivät sinne tänne, kietoutuen välillä yhteen,
nokkien toinen toisiaan.
Hiljaisuuden äänettömät huudot
lepattivat kuin kynttilän liekit,
haukkoen happea, lopulta sammuen.