Kutsutte meitä alieneiksi, emme näytä samalta kuin te, se on totta, sillä olemme teidän aisteillanne kuin aaltoilevia, erivärisiä valoja.
Kyllä te näette meidät, mutta ette osaa hahmottaa kunnolla ulkomuotoamme. Siihen on olemassa yksi syy, teidän vajavaisissa silmissänne on eri aallonpituuksille vain vaivaiset viisi tappisolua. Fysiikassa valon väri määräytyy fotoneista sekä niiden energiasta. Te muodostatte värit aistimuspohjaisesti, myös kohteen lämpötila vaikuttaa siihen mitä näette. Normaalisti ette näe esimerkiksi infrapunasäteilyä, mutta jos sen lämpötila nostetaan tarpeeksi korkeaksi, näette sen punaisena ja jos lämpötilaa nostetaan vielä lisää, näette sen valkoisena.
Jopa useat teidän linnuistanne näkevät enemmän, kuten ultraviolettivalon. Näetkö sinä esimerkiksi myyrän jättämän ureavanan 300 metrin korkeudesta? Mikäli se mitä näette, ei mahdu aistienne sisään, keksitte sille muodon sillä näköaistimus ja mieli eivät voi jäädä vajaiksi. Olette nähneet meidät keijuina, maahisina, jopa lampun henkinä ja mielikuvat, jotka meistä olette saaneet olivat usein yhteydessä vallitseviin kulttuureihin. Silmämme eivät ole valoa ja ehkä juuri siksi koette ne huomiota herättävän suurina yrittäessänne kuvailla meitä.
Tässä todella karkea esimerkki siitä, miten te yhdistätte mielikuvitusta ja kokemuspohjaanne: n kö l a t än.
Kaikki alkoivat pikkuhiljaa heräillä. Miehistö oli nukkunut pisimmät aidot unet koko lennon aikana ja ensimmäistä kertaa aluksella kuului perinteistä kiinalaista musiikkia taustalla, jonka Jiang oli kytkenyt soimaan.
Aamutoimien jälkeen kaikki kokoontuivat yhteen, juomat käsissään.
”No, mitä mieltä olette tuosta?” kysyi Chung, osoittaen hieman istumatasoon nähden vinossa olevaa suurinta näyttöä, jossa Samuelin viimeksi lukemat tekstit vielä olivat.
”Pakolliset fysiikan opiskeluni tiedot riittävät vain ihmettelemään sen herättämiä ajatuksia ja harhailevat ilman päämäärää. Sana on vapaa.”
Yllättäen Liu aloitti ensimmäisenä: ”Minusta meidän pitää ehdottomasti etsiä se värähtelytaajuus, joka jumitti meidät kesken matkan. Olen tutkinut kaikki luvut hyvin tarkasti ja tiedän ne desimaalilleen oikein. Tuosta tekstistä sain sen ajatuksen, että ehkä jokin värähtelytaajuus on resonoinut jotenkin ja tehnyt muutoksen joka ei näy datassa. Pyydän lupaa saada ottaa päätietokoneen käyttööni koko sen laskentakyvyllä. Yritän tehdä mallinnuksen siitä voiko jokin aluksen oma osa muuttaa taajuutta, ja sen mukaan tehdä asetuksiin korjauksen. Tuohon teleportaatioon en usko.”
Jiang puhui seuraavana: ”Samansuuntaisesti myös minä ajattelen, ja se että olisimme jossain välissä jakautuneet vain atomeiksi ja yhdistyneet jälleen kokonaisiksi, ei oikein mahdu maailmankuvaani. Tekstissä ei tule ilmi Samuelin oma toteamus siitä, kun hän sanoi että tarvittiin vain yksi pieni muuttuja. Se, että hän puhui myös teleportaatiosta ja Nibirusta, menee minusta viime hetkien harhoihin ja siksi kallistun samalle kannalle kuin Liu, etsitään tuo tuntematon muuttuja.”
Chung loi kysyvän katseen kohti Elemiä, joka hieroi ohimoitaan.
”Olette väärässä”, hän aloitti. ”Samuel ei nähnyt tai puhunut harhoja, hän sanoi luvun neljä tarkoittavan itselleen taivasta.”
”No, se vasta selväjärkistä onkin”, puuskahti Liu.
”Hetkinen”, sanoi Elem ja jatkoi: ”Chung selitti hänelle luvun kolme merkityksen pari päivää sitten, sen jälkeen lensimme tai ainakin yritimme lentää koko kolmannen päivän, joka loppui siihen kun olimme kaikki yli seitsemän tuntia unessa. Seuraavana päivänä Samuel tajusi kuolevansa ja käytti koko päivän Riin muistiinpanojen lukemiseen. Jos siinä vaiheessa, viimeisellä hetkellään, pystyy muistamaan pienen nyanssin kaksi vuorokautta vanhasta keskustelusta ja melkein ironisesti esittää siitä johdetun kysymyksen, ei voi olla harhoissaan tai sekaisin. Samuel oli niin selväjärkinen kuin vain voi olla, viimeiseen hengenvetoon asti.”
Oli hetken aivan hiljaista. ”Hyvä on, tuo kuulostaa loogiselta. Samuel ei ollut harhainen, mutta miten se sinun mielestäsi liittyy tuohon tekstiin kokonaisuudessaan?” kysyi Chung.
”Samuelin viimeinen sana oli taivas, eikä hän pelännyt kuolemaa. Hänellä ei ollut viimeistä tahtoa, eikä hyvästejä. Hän tiesi, ettei kuole.”
Liulta pääsi pitkä huokaus ja Chung sekä Jiang vilkaisivat toisiaan.
”Tuo kohta, johon Samuel pysähtyi, selvitti hänelle kaiken”, jatkoi Elem ja osoitti sormellaan näyttöä.
”Teleportaatio on tapahtunut ja sen aiheutti jokin tuntematon muutos värähtelytaajuudessa, jonka myös Ri ounasteli olevan mahdollista. Fyysikkona ja nerona hän osasi tehdä tarkkoja päätelmiä. Hän ikään kuin aavisti jo ennakkoon tällaisen mahdollisuuden, ehkä hän jopa halusi tälle lennolle juuri siksi.
Samuel ei pelännyt kuolemaa, sillä hän tajusi olevansa vain kopio itsestään ja tiesi olevansa edelleen elossa. Me kaikki olemme tuolla jossakin matkalla tännepäin, myös Ri on siellä täysissä voimissaan ja ehkä keskustelee juuri nyt Samuelin kanssa. Me olemme matkalla tutkimaan tuntematonta kohdetta ja me tosiaan olemme itse se kohde, me olemme Nibiru.”
Hiljaisuus laskeutui ohjaamoon, kukaan ei sanonut sanakaan, ei edes 15 minuutin päästä kun Liu nousi. Hän kääntyi katsomaan kohti Chungia ja osoitti päätietokonetta, jolloin Chung vain nyökkäsi. Pian Jiang liittyi hänen seuraansa ja Chung jäi paikoilleen. Elem lähti jälleen istumaan moduuliin. Koko loppupäivä meni kuin usvassa, muutama hajanainen sana siellä täällä. Liu piti välillä taukoa ja tuli jopa moduuliin, jolloin Elem poistui sieltä ja Liu linnoittautui sinne.
Ennen yötä, Elem ja Jiang istuivat vielä hetken yhdessä.
”Tiedätkö mitä? Kun aluksella on oma painovoimakenttänsä, olemme kuin ufot”, aloitti Jiang.
”Heh, mistä nyt tuulee?” hymähti Elem tervetulleelle kevennykselle iltaan.
”Olen tosissani, en tosin ufoista, vaan niiden arvioidusta tavasta liikkua. On väitetty, että ne pystyvät liikkumaan tuhansien kilometrien nopeudella ja tekemään äkkipysähdyksiä sekä käännöksiä.”
”Aivan, mutta miten se meihin liittyy?”
”On siinä minulla kanssa yksi kosmonautti. Kuuntelehan, kun yuhangyuan opettaa.”
Ghung oli myös kuullut osia keskustelusta ja tuli heidän väliinsä istumaan.
”Kuvitellaan, että lentäisimme 10000 kilometriä tunnissa Maan ilmakehässä ja tekisimme 90 asteen käännöksen. Miten luulisit meille silloin käyvän?”
Elemin suu levisi isoon hymyyn. ”Pahus, huijasit hyvin, silloin jopa hammaspaikat irtoaisivat ja täällä sisällä liiskaantuisimme täydellisesti, eikä aluskaan sitä kestäisi.”
”Aivan, mutta jos aluksella on oma painovoima, kyyti tuntuisi aivan samalta kuin nyt, emme edes huomaisi käännöstä eli olemme nyt tilanteessa jossa voisimme lentää kuin ufot, jos vain liikkuisimme.”
”Hyvä, hyvä”, totesi Chung. ”Onko teillä muuten omakohtaisia kokemuksia niin sanotuista ufoista, joka sanana on kyllä kärsinyt inflaation, sillä se on lähes synonyymi sanalle lentävä lautanen, vaikka se tarkoittaa vain tuntematonta lentävää kohdetta. Itse olen jotain outoja valoja nähnyt avaruudessa, mutta niille on varmasti jokin luonnollinen selitys. Tarkoitan nyt havaintoja, jotka ovat tapahtuneet Maassa.”
Jiang pudisti päätään, mutta Elem sanoi: ”Minulla on niitä kaksi.”
”Selvä, ottavatko kaikki teet, illan tarinatuokio alkaa”, totesi Chung.
Hetken kuluttua Elem aloitti: ”Olin pieni poika kun yhtenä yönä huomasin istuvani avaruusaluksessa, jossa oli pyöreähkö ohjaamo. En muista tarkoin miten sinne päädyin, mutta minua ei pelottanut lainkaan. Lensimme yläpuolella talvisen iltamaiseman, jossa kiemurteli kuusimetsän sisään aurattu luminen tie. Aluksen suuresta ikkunasta näin myös sen, että aluksen reunoja kiersivät värilliset valot jotka aivan kuin aaltoilivat. Ympärilläni oli hahmoja joita en osaa kuvailla, tiesin vain heidän olevan ystävällisiä ja höpötin jatkuvasti havaintojani alapuolen maisemista.
Olin lähes hurmiossa, kun lensimme kuin linnut. Liikuimme todella hitaasti kun näin alapuolellemme suuren kuorma-auton, jonka valot havaitsin ensimmäisenä ja se oli menossa samaan suuntaan kuin me. Silloin hätäännyin, olin niin uuden kokemukseni sisällä että huusin, sammuttakaa nuo ulkovalot, tuon rekan kuljettaja näkee meidät.
Saman tien heräsin ja olin, kuten aina, babyshkan kanssa tuvan puolella. Makasin siinä ja yritin käsittää oliko kaikki kokemani totta. Olin tuolloin 11-vuotias ja lukenut fantasiaseikkailuja, jotka tapahtuivat Maan ulkopuolella. Luin noita kirjoja aikuisena uudestaan ja vasta silloin tajusin että osa niistä oli poliittisia kannanottoja, jotka oli peitetysti sijoitettu toiselle planeetalle. Niin tai näin, olin aivan tohkeissani ja olin varma siitä, että olin ollut muukalaisten matkassa salaa. Kävelin uunin vieressä olevalle puuämpärille ja join kauhasta vettä. Sitten avasin verhot, ulkona oli kesä ja niin totuus paljastui minulle. En ollutkaan ollut yöllä lentävässä lautasessa, koska ulkona ei ollut talvi.”
”Hetkinen Elem”, sanoi Chung, ”pyysin kertomaan ufohavaintoja, en unia.”
”Heh, anteeksi, mutta tuo uni on ollut niin pysyvä muisto läpi elämäni, ettei se unohdu millään, se lentämisen riemu oli jotain uskomatonta.”
”Onko toinenkin kokemuksesi myös uni?” kysyi puolestaan Jiang.
”Ei, olin aikuinen ja hereillä, kun näin niin kutsutun ufon tai ufot ja jopa selvitin niiden alkuperän.”
”Alkuperän? Anna tulla, nyt kuulostaa hyvältä”, yllytti Chung.
”Olin juuri luovuttanut Moskovan asuntolahuoneistoni pois ja päätin muuttaa Kazastaniin ja Baikonurin asuntolaan pysyvästi. Olin saanut hankittua elämäni ensimmäisen oman auton, Ladan, joka oli aivan täynnä muuttotavaroita. Ei huonekaluja, vain vaatteita ja jopa vanhoja lehtiä joille nauroin perillä. Pitikö myös roskat tuoda Moskovasta asti mukanaan? No, joka tapauksessa olin jo ohittanut Saratovin, jossa minun piti yöpyä. Uusi auto ja sen radio siivittivät matkaa ja päätin ajaa ennen yöpymistä suoraan Kazakstanin puolelle. Pimeässä yössä ajaessani huomasin yhtäkkiä tuulilasin oikeassa yläkulmassa ison ja kirkkaan valon, tasaisen peltomaiseman yläpuolella. Kohta niitä oli kaksi ja ne liikkuivat yhtä nopeasti kuin minä, vaikka muutin hieman nopeuttani. Sitten ne katosivat yhtäkkiä. Pysäytin autoni autiolla maantiellä ja mietin, että mitä ne oikein olivat. Olinko nähnyt ufon? Niin paljon asia vaivasi mieltäni että käännyin takaisin ja ajoin saman osuuden uudelleen, nyt todella hitaasti. Valo ilmestyi taas ja toinen heti sen perään. Pysäytin auton ja nousin keskelle pimeyttä ja samalla ratkaisin ufojen salaisuuden.”
”No!” huudahti Jiang.
”Tien vasemmalla puolella havaitsin etäällä muutaman korkean tehdasrakennuksen ääriviivat ja kummankin rakennuksen nurkalla oli kirkas valonheitin. Niiden valo oli jostain syystä heijastunut tuulilasiini, oikealta puolelta.”
Chung taputti muutaman kerran käsiään.
”Aika hyvä kertomus. Tuo on juuri sitä mitä ufot yleensä ovat, nimensä mukaisesti. Eiköhän luovuteta tältä päivältä ja nähdä unia Maasta.”
Jiangin ja Elemin vuodepaikat olivat lähes vierekkäin ja loppusanoikseen Jiang sanoi Elemille: ”Entä jos sinun unesi oli takauma.”
Kyllä te näette meidät, mutta ette osaa hahmottaa kunnolla ulkomuotoamme. Siihen on olemassa yksi syy, teidän vajavaisissa silmissänne on eri aallonpituuksille vain vaivaiset viisi tappisolua. Fysiikassa valon väri määräytyy fotoneista sekä niiden energiasta. Te muodostatte värit aistimuspohjaisesti, myös kohteen lämpötila vaikuttaa siihen mitä näette. Normaalisti ette näe esimerkiksi infrapunasäteilyä, mutta jos sen lämpötila nostetaan tarpeeksi korkeaksi, näette sen punaisena ja jos lämpötilaa nostetaan vielä lisää, näette sen valkoisena.
Jopa useat teidän linnuistanne näkevät enemmän, kuten ultraviolettivalon. Näetkö sinä esimerkiksi myyrän jättämän ureavanan 300 metrin korkeudesta? Mikäli se mitä näette, ei mahdu aistienne sisään, keksitte sille muodon sillä näköaistimus ja mieli eivät voi jäädä vajaiksi. Olette nähneet meidät keijuina, maahisina, jopa lampun henkinä ja mielikuvat, jotka meistä olette saaneet olivat usein yhteydessä vallitseviin kulttuureihin. Silmämme eivät ole valoa ja ehkä juuri siksi koette ne huomiota herättävän suurina yrittäessänne kuvailla meitä.
Tässä todella karkea esimerkki siitä, miten te yhdistätte mielikuvitusta ja kokemuspohjaanne: n kö l a t än.
Kaikki alkoivat pikkuhiljaa heräillä. Miehistö oli nukkunut pisimmät aidot unet koko lennon aikana ja ensimmäistä kertaa aluksella kuului perinteistä kiinalaista musiikkia taustalla, jonka Jiang oli kytkenyt soimaan.
Aamutoimien jälkeen kaikki kokoontuivat yhteen, juomat käsissään.
”No, mitä mieltä olette tuosta?” kysyi Chung, osoittaen hieman istumatasoon nähden vinossa olevaa suurinta näyttöä, jossa Samuelin viimeksi lukemat tekstit vielä olivat.
”Pakolliset fysiikan opiskeluni tiedot riittävät vain ihmettelemään sen herättämiä ajatuksia ja harhailevat ilman päämäärää. Sana on vapaa.”
Yllättäen Liu aloitti ensimmäisenä: ”Minusta meidän pitää ehdottomasti etsiä se värähtelytaajuus, joka jumitti meidät kesken matkan. Olen tutkinut kaikki luvut hyvin tarkasti ja tiedän ne desimaalilleen oikein. Tuosta tekstistä sain sen ajatuksen, että ehkä jokin värähtelytaajuus on resonoinut jotenkin ja tehnyt muutoksen joka ei näy datassa. Pyydän lupaa saada ottaa päätietokoneen käyttööni koko sen laskentakyvyllä. Yritän tehdä mallinnuksen siitä voiko jokin aluksen oma osa muuttaa taajuutta, ja sen mukaan tehdä asetuksiin korjauksen. Tuohon teleportaatioon en usko.”
Jiang puhui seuraavana: ”Samansuuntaisesti myös minä ajattelen, ja se että olisimme jossain välissä jakautuneet vain atomeiksi ja yhdistyneet jälleen kokonaisiksi, ei oikein mahdu maailmankuvaani. Tekstissä ei tule ilmi Samuelin oma toteamus siitä, kun hän sanoi että tarvittiin vain yksi pieni muuttuja. Se, että hän puhui myös teleportaatiosta ja Nibirusta, menee minusta viime hetkien harhoihin ja siksi kallistun samalle kannalle kuin Liu, etsitään tuo tuntematon muuttuja.”
Chung loi kysyvän katseen kohti Elemiä, joka hieroi ohimoitaan.
”Olette väärässä”, hän aloitti. ”Samuel ei nähnyt tai puhunut harhoja, hän sanoi luvun neljä tarkoittavan itselleen taivasta.”
”No, se vasta selväjärkistä onkin”, puuskahti Liu.
”Hetkinen”, sanoi Elem ja jatkoi: ”Chung selitti hänelle luvun kolme merkityksen pari päivää sitten, sen jälkeen lensimme tai ainakin yritimme lentää koko kolmannen päivän, joka loppui siihen kun olimme kaikki yli seitsemän tuntia unessa. Seuraavana päivänä Samuel tajusi kuolevansa ja käytti koko päivän Riin muistiinpanojen lukemiseen. Jos siinä vaiheessa, viimeisellä hetkellään, pystyy muistamaan pienen nyanssin kaksi vuorokautta vanhasta keskustelusta ja melkein ironisesti esittää siitä johdetun kysymyksen, ei voi olla harhoissaan tai sekaisin. Samuel oli niin selväjärkinen kuin vain voi olla, viimeiseen hengenvetoon asti.”
Oli hetken aivan hiljaista. ”Hyvä on, tuo kuulostaa loogiselta. Samuel ei ollut harhainen, mutta miten se sinun mielestäsi liittyy tuohon tekstiin kokonaisuudessaan?” kysyi Chung.
”Samuelin viimeinen sana oli taivas, eikä hän pelännyt kuolemaa. Hänellä ei ollut viimeistä tahtoa, eikä hyvästejä. Hän tiesi, ettei kuole.”
Liulta pääsi pitkä huokaus ja Chung sekä Jiang vilkaisivat toisiaan.
”Tuo kohta, johon Samuel pysähtyi, selvitti hänelle kaiken”, jatkoi Elem ja osoitti sormellaan näyttöä.
”Teleportaatio on tapahtunut ja sen aiheutti jokin tuntematon muutos värähtelytaajuudessa, jonka myös Ri ounasteli olevan mahdollista. Fyysikkona ja nerona hän osasi tehdä tarkkoja päätelmiä. Hän ikään kuin aavisti jo ennakkoon tällaisen mahdollisuuden, ehkä hän jopa halusi tälle lennolle juuri siksi.
Samuel ei pelännyt kuolemaa, sillä hän tajusi olevansa vain kopio itsestään ja tiesi olevansa edelleen elossa. Me kaikki olemme tuolla jossakin matkalla tännepäin, myös Ri on siellä täysissä voimissaan ja ehkä keskustelee juuri nyt Samuelin kanssa. Me olemme matkalla tutkimaan tuntematonta kohdetta ja me tosiaan olemme itse se kohde, me olemme Nibiru.”
Hiljaisuus laskeutui ohjaamoon, kukaan ei sanonut sanakaan, ei edes 15 minuutin päästä kun Liu nousi. Hän kääntyi katsomaan kohti Chungia ja osoitti päätietokonetta, jolloin Chung vain nyökkäsi. Pian Jiang liittyi hänen seuraansa ja Chung jäi paikoilleen. Elem lähti jälleen istumaan moduuliin. Koko loppupäivä meni kuin usvassa, muutama hajanainen sana siellä täällä. Liu piti välillä taukoa ja tuli jopa moduuliin, jolloin Elem poistui sieltä ja Liu linnoittautui sinne.
Ennen yötä, Elem ja Jiang istuivat vielä hetken yhdessä.
”Tiedätkö mitä? Kun aluksella on oma painovoimakenttänsä, olemme kuin ufot”, aloitti Jiang.
”Heh, mistä nyt tuulee?” hymähti Elem tervetulleelle kevennykselle iltaan.
”Olen tosissani, en tosin ufoista, vaan niiden arvioidusta tavasta liikkua. On väitetty, että ne pystyvät liikkumaan tuhansien kilometrien nopeudella ja tekemään äkkipysähdyksiä sekä käännöksiä.”
”Aivan, mutta miten se meihin liittyy?”
”On siinä minulla kanssa yksi kosmonautti. Kuuntelehan, kun yuhangyuan opettaa.”
Ghung oli myös kuullut osia keskustelusta ja tuli heidän väliinsä istumaan.
”Kuvitellaan, että lentäisimme 10000 kilometriä tunnissa Maan ilmakehässä ja tekisimme 90 asteen käännöksen. Miten luulisit meille silloin käyvän?”
Elemin suu levisi isoon hymyyn. ”Pahus, huijasit hyvin, silloin jopa hammaspaikat irtoaisivat ja täällä sisällä liiskaantuisimme täydellisesti, eikä aluskaan sitä kestäisi.”
”Aivan, mutta jos aluksella on oma painovoima, kyyti tuntuisi aivan samalta kuin nyt, emme edes huomaisi käännöstä eli olemme nyt tilanteessa jossa voisimme lentää kuin ufot, jos vain liikkuisimme.”
”Hyvä, hyvä”, totesi Chung. ”Onko teillä muuten omakohtaisia kokemuksia niin sanotuista ufoista, joka sanana on kyllä kärsinyt inflaation, sillä se on lähes synonyymi sanalle lentävä lautanen, vaikka se tarkoittaa vain tuntematonta lentävää kohdetta. Itse olen jotain outoja valoja nähnyt avaruudessa, mutta niille on varmasti jokin luonnollinen selitys. Tarkoitan nyt havaintoja, jotka ovat tapahtuneet Maassa.”
Jiang pudisti päätään, mutta Elem sanoi: ”Minulla on niitä kaksi.”
”Selvä, ottavatko kaikki teet, illan tarinatuokio alkaa”, totesi Chung.
Hetken kuluttua Elem aloitti: ”Olin pieni poika kun yhtenä yönä huomasin istuvani avaruusaluksessa, jossa oli pyöreähkö ohjaamo. En muista tarkoin miten sinne päädyin, mutta minua ei pelottanut lainkaan. Lensimme yläpuolella talvisen iltamaiseman, jossa kiemurteli kuusimetsän sisään aurattu luminen tie. Aluksen suuresta ikkunasta näin myös sen, että aluksen reunoja kiersivät värilliset valot jotka aivan kuin aaltoilivat. Ympärilläni oli hahmoja joita en osaa kuvailla, tiesin vain heidän olevan ystävällisiä ja höpötin jatkuvasti havaintojani alapuolen maisemista.
Olin lähes hurmiossa, kun lensimme kuin linnut. Liikuimme todella hitaasti kun näin alapuolellemme suuren kuorma-auton, jonka valot havaitsin ensimmäisenä ja se oli menossa samaan suuntaan kuin me. Silloin hätäännyin, olin niin uuden kokemukseni sisällä että huusin, sammuttakaa nuo ulkovalot, tuon rekan kuljettaja näkee meidät.
Saman tien heräsin ja olin, kuten aina, babyshkan kanssa tuvan puolella. Makasin siinä ja yritin käsittää oliko kaikki kokemani totta. Olin tuolloin 11-vuotias ja lukenut fantasiaseikkailuja, jotka tapahtuivat Maan ulkopuolella. Luin noita kirjoja aikuisena uudestaan ja vasta silloin tajusin että osa niistä oli poliittisia kannanottoja, jotka oli peitetysti sijoitettu toiselle planeetalle. Niin tai näin, olin aivan tohkeissani ja olin varma siitä, että olin ollut muukalaisten matkassa salaa. Kävelin uunin vieressä olevalle puuämpärille ja join kauhasta vettä. Sitten avasin verhot, ulkona oli kesä ja niin totuus paljastui minulle. En ollutkaan ollut yöllä lentävässä lautasessa, koska ulkona ei ollut talvi.”
”Hetkinen Elem”, sanoi Chung, ”pyysin kertomaan ufohavaintoja, en unia.”
”Heh, anteeksi, mutta tuo uni on ollut niin pysyvä muisto läpi elämäni, ettei se unohdu millään, se lentämisen riemu oli jotain uskomatonta.”
”Onko toinenkin kokemuksesi myös uni?” kysyi puolestaan Jiang.
”Ei, olin aikuinen ja hereillä, kun näin niin kutsutun ufon tai ufot ja jopa selvitin niiden alkuperän.”
”Alkuperän? Anna tulla, nyt kuulostaa hyvältä”, yllytti Chung.
”Olin juuri luovuttanut Moskovan asuntolahuoneistoni pois ja päätin muuttaa Kazastaniin ja Baikonurin asuntolaan pysyvästi. Olin saanut hankittua elämäni ensimmäisen oman auton, Ladan, joka oli aivan täynnä muuttotavaroita. Ei huonekaluja, vain vaatteita ja jopa vanhoja lehtiä joille nauroin perillä. Pitikö myös roskat tuoda Moskovasta asti mukanaan? No, joka tapauksessa olin jo ohittanut Saratovin, jossa minun piti yöpyä. Uusi auto ja sen radio siivittivät matkaa ja päätin ajaa ennen yöpymistä suoraan Kazakstanin puolelle. Pimeässä yössä ajaessani huomasin yhtäkkiä tuulilasin oikeassa yläkulmassa ison ja kirkkaan valon, tasaisen peltomaiseman yläpuolella. Kohta niitä oli kaksi ja ne liikkuivat yhtä nopeasti kuin minä, vaikka muutin hieman nopeuttani. Sitten ne katosivat yhtäkkiä. Pysäytin autoni autiolla maantiellä ja mietin, että mitä ne oikein olivat. Olinko nähnyt ufon? Niin paljon asia vaivasi mieltäni että käännyin takaisin ja ajoin saman osuuden uudelleen, nyt todella hitaasti. Valo ilmestyi taas ja toinen heti sen perään. Pysäytin auton ja nousin keskelle pimeyttä ja samalla ratkaisin ufojen salaisuuden.”
”No!” huudahti Jiang.
”Tien vasemmalla puolella havaitsin etäällä muutaman korkean tehdasrakennuksen ääriviivat ja kummankin rakennuksen nurkalla oli kirkas valonheitin. Niiden valo oli jostain syystä heijastunut tuulilasiini, oikealta puolelta.”
Chung taputti muutaman kerran käsiään.
”Aika hyvä kertomus. Tuo on juuri sitä mitä ufot yleensä ovat, nimensä mukaisesti. Eiköhän luovuteta tältä päivältä ja nähdä unia Maasta.”
Jiangin ja Elemin vuodepaikat olivat lähes vierekkäin ja loppusanoikseen Jiang sanoi Elemille: ”Entä jos sinun unesi oli takauma.”