Edellisen päivän alustus käsitteli Stonehengea ja herätti mielessäsi varmaan useita uusia kysymyksiä. Yrittäkää itse etsiä maapallolta 30 kadonnutta. Silloin vaihtoehtona on se, että kadonneet ilmoittaisivat edes suunnilleen sijaintinsa rakennuttamalla tai rakentamalla kunnon maamerkit. Siksi eksyneillämme oli erilaisten pyramidien rakennusvimma. Yksistään se olisi riittänyt meille heidän löytämisekseen, mikäli olisimme heti tienneet mikä planeetta ja taajuus ovat kyseessä.
Nyt tietysti kysyt miksi nuo maamerkit ovat valmistuneet niin eri aikoina. Muistat varmaan, että tämän kirjan alussa mainitsin aikakäsityksemme ja aikamme olevan eri kuin teillä. Se, että sai jopa kokonaisen pienen kansan tekemään maamerkkiä, ei ollut mikään viikon työurakka, vaan se vaati aikaa jota meillä kyllä oli ja on. Tuohon aikaan oli vain aamu ja ilta, välissään päivä, yön ollessa tuntematonta aluetta ihmismielelle.
Ensin meidän piti oppia tarvittava kieli ja päästä varovasti lähestymään ihmisiä, heidän juoksematta karkuun. Vain teidän tieteisfiktiossanne on mahdollista puhua ja omaksua vieraita kieliä yhdessä hetkessä. Kun yhteys syntyi, jokainen keksi oman luovan tapansa saada nämä pelokkaat ihmiset valjastettua avukseen. Taikausko ja sen eri variaatiot olivat varsin toimivia, myös ulkomuotomme ruokki sitä.
Elem oli herännyt ensimmäisenä ja tarkisti ulkokameroitten välittämiä kuvia, joissa ei näkynyt mitään muutoksia ympäristössä, peräkameran hän käänsi kohti keulaa ja jätti kuvan ruudulle. Hänen hiljaisuudessa tekemänsä pienet aamuaskareiden äänet herättivät myös muut ja pian kaikki olivat taas yhdessä aamupalalla.
”Eilinen merirosvolaivavertauksesi oli todella osuva, katsokaa tuota peräkameran kuvaa. Dragon on kuin laiva hiljaisuuden meressä, ja nuo foliolakanat ovat kuin purjeet joihin ei osu tuulen virettäkään. Edessä näkyy pelastusvene, joka on kumollaan, päällään yksi kuoliaaksi nääntynyt, ja nyt myös lankku on paikoillaan. Unohdin illalla robottikouran sojottamaan aluksen kyljestä”, katkaisi Elem hiljaisuuden.
Siltä tuo laajakulmakuva tosiaan vaikutti, todellisuus ja mielikuvat olivat sulautuneet yhdeksi sielunmaisemaksi.
”Aika hyvä ja osuva aamunavaus. Onko mielessänne herännyt muita ajatuksia?” kysyi Chung osoittaen sanansa Jiangille.
”Yöni meni ajatusteni pyöriessä Liun persoonassa”, aloitti Jiang. ”Hänen kuolemanpelkonsa antoi vastauksen moneen kysymykseen. Lisäksi mietin sitä, kun aikaisemmin kerroit hänen satulahuonetta koskevasta purkauksestaan. Jos sen purkauksen olisi esittänyt minä tai Elem olisit vain nauranut, mutta kun sen esitti hän, sinä huolestuit. Minä huolestuin myös silloin kun kuulin hänen spontaaneja huudahduksiaan ja kuitenkin tuo ei-sosiaalinen erakko oli tullut vain paineen alla ulos kuorestaan ja reagoi kuten me. Emme siis hyväksyneet hänen tuloaan samanlaiseksi kuin itse olemme. Mielissämme olimme lokeroineet hänet ja pidimme häntä turvallisena vain niin pitkään kun hän pysytteli lokerossaan, jota itse ylläpidimme.”
”Hyvä, tämä aamu jatkuu ainakin henkevästi”, vastasi Chung jatkaen: ”Se, että psykologeilla on vaitiolovelvollisuus, on oikeastaan hyvä asia. Jos olisin tiennyt Liun kuolemanpelosta, olisin toiminut toisin, mutta varmasti silloin olisin vain pahentanut tilannetta. Ihmismieli on liian monimutkainen ja niin suuri mysteeri, ettei siihen pysty vaikuttamaan. Myös minä mietin yöllä kuolemaa. Tuo mitä juuri sanoit on totta, sillä usein vasta kuoleman läheisyys saa katsomaan totuutta silmiin tai avaa silmät asioille, jotka ovat koko ajan läsnä. Rakennamme pilvilinnojamme, vaikka linna olisi jo vieressä. Nyt, kun tiedän pian kuolevani, olen alkanut kuin ulkopuolelta tarkkailla mitä se minulle merkitsee, sillä tämä lento on muuttanut maailmankuvaani. Ihmismieli rakentuu yllättävän pienistä asioista. Maassa, samassa tilanteessa, yrittäisin varmasti askarrella muiden asioiden parissa, hyvästellen ystäviäni ja ehkä katselisin kirsikkapuuta, surren sitä etten näe sen koskaan enää kukkivan. Nyt täällä, tyhjyyden ympäröimänä, kuolema on yhtä paljas kuin minä ollessani sen edessä.”
Chungin puheenvuoron jälkeen miehistö suoritti jokapäiväisiksi muodostuneet rutiininsa. Yhteyskokeiluita, painovoimamittauksia, jäte- ja laitehuoltoa ja Jiang veti myös ulos unohtuneen robottikouran sisään. Ulkokameroiden kuvakulmat säädettiin myös uudestaan ja sen jälkeen niissä ei näkynyt enää moduulia eikä sen päälle istumaan jähmettynyttä Liuta.
Lakanat jätettiin näkyviin, koska pienikin muutos niiden asennossa olisi merkki olosuhteiden muuttumisesta. Iltapäivän luku- ja kirjoitustuokioiden välissä oli myös aluksen ensimmäinen shakkiturnaus Jiangin ja Elemin välillä. Elem voitti ja Jiang syytti nappuloita, sillä ne olivat magneettiset.
”Ei näillä voi pelata.”
Seurauksena oli se että Elem poisti niiden pohjasta magneetit, mutta hän voitti taas. Oli jo muodostunut tavaksi että illalla kaikki kokoontuivat yhteen, ja taustalla soi nyt Elemin valitsema musiikki. Se oli venäläistä vanhaa kasakkamusiikkia ja eräs laulu, joka kertoi Stenka Razinista, sai Elemin yhtymään matalalla äänellään siihen. Muut taputtivat kohteliaasti esitykselle, jonka jälkeen Elem kysyi Chungilta: ”Oletko uskovainen?”
”Rukoilen kyllä, mutta en pidä itseäni uskovaisena. Rukoukset ovat minulle kuin mantroja, jotka rauhoittavat. Kuinka niin, tarkoitatko aamuista puheenvuoroani ja levollisuuttani lähestyvän kuolemani edessä?”
”Et ehkä ole ollut uskovainen mutta nyt sinä olet, ja Jiang myös.”
”No, nyt meni mielenkiintoiseksi ja on mukava kuulla miten tuon teorian kehitit, sillä nyt olet väärässä”, vastasi Chung Jiangin virnistellessä vieressä.
”Me itse olemme perustaneet tuon uskonnon sillä vain ei vielä ole nimeä, tai oikeastaan on, me olemme samuelilaisia.”
”Hah, olet mahdoton. Anna tulla, illan tarinatuokio alkaa.”
”Älkää naurako, olen tosissani. Tämän uskonnon perusti Samuel sanoessaan meidän olevan klooneja ja se pieni mahdollisuus, että olemme samaan aikaan vasta matkalla tänne, antaa meille toivoa. Emme ole tuota asiaa kunnolla pohtineet Samuelin kuoleman jälkeen, mutta näin se on. Meidän sisällämme asuu toivo, vaikka emme sitä ääneen myönnä. Mahdollisuus siitä, että olemme elossa tuolla jossakin antaa meille rauhan odottaa kuolemaa. Tiedämme että se ei ole loppu, me elämme edelleen. Samuel kuoli rauhallisesti ja Liu käsittääkseni samoin, päästessään sisälle kuolemanpelkonsa syvyyksiin. Sinäkin Chung uskot Samuelia, vaikka et vielä ääneen sitä tunnusta ja siksi olet niin levollinen oman kuolemasi edessä.”
”Uskonnot syntyvät tarpeesta, tahdosta tai totuudesta ja lähes kaikki nykyiset uskonnot tarjoavat aina jossain muodossa toivoa ja mahdollisuutta kuolemanjälkeiseen elämään. Tosin, monet uskonnoista ovat syntyneet vain siksi, että niiden avulla voidaan hallita ihmisiä ja muokata heidän ajatuksiaan samanlaisiksi. Entisten aikojen uskonnot, joissa palvottiin esimerkiksi vain tavallista uhrikiveä tai maaäitiä, olivat uskontoja puhtaimmillaan. Meillä ihmisillä on sisäänrakennettu mekanismi uskoa aina johonkin, joka antaa toivoa, pelastaa tai lohduttaa. Meitä ei erota muusta luomakunnasta meidän niin sanottu älykkyytemme, joka on vain luonnon valinta, meidät erottaa usko. Ilman sitä me olisimme vain evoluutioportaiden yläpäässä olevia eläimiä, usko tekee meistä ihmisiä ja siksi sinäkin Chung uskot, vaikka et vielä ääneen sitä tunnustakaan. Olet levollinen oman kuolemasi edessä, sinun uhrikivesi on Samuelin sanat.”
Kesti pitkään ennen kuin Chung vastasi: ”Kun esitit asian noin, niin on pakko myöntää että Samuelin sanat ovat pyörineet mielessäni ja se on antanut minulle levollisuutta. Olen yrittänyt torjua ajatusta, mutta jos hylkäisin sen, mitä minulle silloin jäisi? Olet oikeassa. Entä sinä Jiang, yhdytkö Elemin teoriaan?” kysyi edelleen hämmentyneen oloinen Chung.
Pienen hiljaisuuden jälkeen Jiang vastasi: ”Samuelin sanat torjuin, sillä hänen esittämänsä ajatusmalli ei mahtunut päähäni tai maailmankuvaani, mutta juuri nyt voisin sanoa olevani käännynnäinen. Tiedätkö mitä Elem, sinä olet kuin Samuelin opetuslapsi, joka levittää sanaa ja selittää sen niin että minäkin ymmärrän. Ja niin oudolta kuin ajatus kuulostaakin, on minun myös tunnustettava että uskon.”
Loppuilta meni kun Chung ja Jiang pelasivat Mahjongia ja yrittivät selittää sen sääntöjä Elemille.
Nyt tietysti kysyt miksi nuo maamerkit ovat valmistuneet niin eri aikoina. Muistat varmaan, että tämän kirjan alussa mainitsin aikakäsityksemme ja aikamme olevan eri kuin teillä. Se, että sai jopa kokonaisen pienen kansan tekemään maamerkkiä, ei ollut mikään viikon työurakka, vaan se vaati aikaa jota meillä kyllä oli ja on. Tuohon aikaan oli vain aamu ja ilta, välissään päivä, yön ollessa tuntematonta aluetta ihmismielelle.
Ensin meidän piti oppia tarvittava kieli ja päästä varovasti lähestymään ihmisiä, heidän juoksematta karkuun. Vain teidän tieteisfiktiossanne on mahdollista puhua ja omaksua vieraita kieliä yhdessä hetkessä. Kun yhteys syntyi, jokainen keksi oman luovan tapansa saada nämä pelokkaat ihmiset valjastettua avukseen. Taikausko ja sen eri variaatiot olivat varsin toimivia, myös ulkomuotomme ruokki sitä.
Elem oli herännyt ensimmäisenä ja tarkisti ulkokameroitten välittämiä kuvia, joissa ei näkynyt mitään muutoksia ympäristössä, peräkameran hän käänsi kohti keulaa ja jätti kuvan ruudulle. Hänen hiljaisuudessa tekemänsä pienet aamuaskareiden äänet herättivät myös muut ja pian kaikki olivat taas yhdessä aamupalalla.
”Eilinen merirosvolaivavertauksesi oli todella osuva, katsokaa tuota peräkameran kuvaa. Dragon on kuin laiva hiljaisuuden meressä, ja nuo foliolakanat ovat kuin purjeet joihin ei osu tuulen virettäkään. Edessä näkyy pelastusvene, joka on kumollaan, päällään yksi kuoliaaksi nääntynyt, ja nyt myös lankku on paikoillaan. Unohdin illalla robottikouran sojottamaan aluksen kyljestä”, katkaisi Elem hiljaisuuden.
Siltä tuo laajakulmakuva tosiaan vaikutti, todellisuus ja mielikuvat olivat sulautuneet yhdeksi sielunmaisemaksi.
”Aika hyvä ja osuva aamunavaus. Onko mielessänne herännyt muita ajatuksia?” kysyi Chung osoittaen sanansa Jiangille.
”Yöni meni ajatusteni pyöriessä Liun persoonassa”, aloitti Jiang. ”Hänen kuolemanpelkonsa antoi vastauksen moneen kysymykseen. Lisäksi mietin sitä, kun aikaisemmin kerroit hänen satulahuonetta koskevasta purkauksestaan. Jos sen purkauksen olisi esittänyt minä tai Elem olisit vain nauranut, mutta kun sen esitti hän, sinä huolestuit. Minä huolestuin myös silloin kun kuulin hänen spontaaneja huudahduksiaan ja kuitenkin tuo ei-sosiaalinen erakko oli tullut vain paineen alla ulos kuorestaan ja reagoi kuten me. Emme siis hyväksyneet hänen tuloaan samanlaiseksi kuin itse olemme. Mielissämme olimme lokeroineet hänet ja pidimme häntä turvallisena vain niin pitkään kun hän pysytteli lokerossaan, jota itse ylläpidimme.”
”Hyvä, tämä aamu jatkuu ainakin henkevästi”, vastasi Chung jatkaen: ”Se, että psykologeilla on vaitiolovelvollisuus, on oikeastaan hyvä asia. Jos olisin tiennyt Liun kuolemanpelosta, olisin toiminut toisin, mutta varmasti silloin olisin vain pahentanut tilannetta. Ihmismieli on liian monimutkainen ja niin suuri mysteeri, ettei siihen pysty vaikuttamaan. Myös minä mietin yöllä kuolemaa. Tuo mitä juuri sanoit on totta, sillä usein vasta kuoleman läheisyys saa katsomaan totuutta silmiin tai avaa silmät asioille, jotka ovat koko ajan läsnä. Rakennamme pilvilinnojamme, vaikka linna olisi jo vieressä. Nyt, kun tiedän pian kuolevani, olen alkanut kuin ulkopuolelta tarkkailla mitä se minulle merkitsee, sillä tämä lento on muuttanut maailmankuvaani. Ihmismieli rakentuu yllättävän pienistä asioista. Maassa, samassa tilanteessa, yrittäisin varmasti askarrella muiden asioiden parissa, hyvästellen ystäviäni ja ehkä katselisin kirsikkapuuta, surren sitä etten näe sen koskaan enää kukkivan. Nyt täällä, tyhjyyden ympäröimänä, kuolema on yhtä paljas kuin minä ollessani sen edessä.”
Chungin puheenvuoron jälkeen miehistö suoritti jokapäiväisiksi muodostuneet rutiininsa. Yhteyskokeiluita, painovoimamittauksia, jäte- ja laitehuoltoa ja Jiang veti myös ulos unohtuneen robottikouran sisään. Ulkokameroiden kuvakulmat säädettiin myös uudestaan ja sen jälkeen niissä ei näkynyt enää moduulia eikä sen päälle istumaan jähmettynyttä Liuta.
Lakanat jätettiin näkyviin, koska pienikin muutos niiden asennossa olisi merkki olosuhteiden muuttumisesta. Iltapäivän luku- ja kirjoitustuokioiden välissä oli myös aluksen ensimmäinen shakkiturnaus Jiangin ja Elemin välillä. Elem voitti ja Jiang syytti nappuloita, sillä ne olivat magneettiset.
”Ei näillä voi pelata.”
Seurauksena oli se että Elem poisti niiden pohjasta magneetit, mutta hän voitti taas. Oli jo muodostunut tavaksi että illalla kaikki kokoontuivat yhteen, ja taustalla soi nyt Elemin valitsema musiikki. Se oli venäläistä vanhaa kasakkamusiikkia ja eräs laulu, joka kertoi Stenka Razinista, sai Elemin yhtymään matalalla äänellään siihen. Muut taputtivat kohteliaasti esitykselle, jonka jälkeen Elem kysyi Chungilta: ”Oletko uskovainen?”
”Rukoilen kyllä, mutta en pidä itseäni uskovaisena. Rukoukset ovat minulle kuin mantroja, jotka rauhoittavat. Kuinka niin, tarkoitatko aamuista puheenvuoroani ja levollisuuttani lähestyvän kuolemani edessä?”
”Et ehkä ole ollut uskovainen mutta nyt sinä olet, ja Jiang myös.”
”No, nyt meni mielenkiintoiseksi ja on mukava kuulla miten tuon teorian kehitit, sillä nyt olet väärässä”, vastasi Chung Jiangin virnistellessä vieressä.
”Me itse olemme perustaneet tuon uskonnon sillä vain ei vielä ole nimeä, tai oikeastaan on, me olemme samuelilaisia.”
”Hah, olet mahdoton. Anna tulla, illan tarinatuokio alkaa.”
”Älkää naurako, olen tosissani. Tämän uskonnon perusti Samuel sanoessaan meidän olevan klooneja ja se pieni mahdollisuus, että olemme samaan aikaan vasta matkalla tänne, antaa meille toivoa. Emme ole tuota asiaa kunnolla pohtineet Samuelin kuoleman jälkeen, mutta näin se on. Meidän sisällämme asuu toivo, vaikka emme sitä ääneen myönnä. Mahdollisuus siitä, että olemme elossa tuolla jossakin antaa meille rauhan odottaa kuolemaa. Tiedämme että se ei ole loppu, me elämme edelleen. Samuel kuoli rauhallisesti ja Liu käsittääkseni samoin, päästessään sisälle kuolemanpelkonsa syvyyksiin. Sinäkin Chung uskot Samuelia, vaikka et vielä ääneen sitä tunnusta ja siksi olet niin levollinen oman kuolemasi edessä.”
”Uskonnot syntyvät tarpeesta, tahdosta tai totuudesta ja lähes kaikki nykyiset uskonnot tarjoavat aina jossain muodossa toivoa ja mahdollisuutta kuolemanjälkeiseen elämään. Tosin, monet uskonnoista ovat syntyneet vain siksi, että niiden avulla voidaan hallita ihmisiä ja muokata heidän ajatuksiaan samanlaisiksi. Entisten aikojen uskonnot, joissa palvottiin esimerkiksi vain tavallista uhrikiveä tai maaäitiä, olivat uskontoja puhtaimmillaan. Meillä ihmisillä on sisäänrakennettu mekanismi uskoa aina johonkin, joka antaa toivoa, pelastaa tai lohduttaa. Meitä ei erota muusta luomakunnasta meidän niin sanottu älykkyytemme, joka on vain luonnon valinta, meidät erottaa usko. Ilman sitä me olisimme vain evoluutioportaiden yläpäässä olevia eläimiä, usko tekee meistä ihmisiä ja siksi sinäkin Chung uskot, vaikka et vielä ääneen sitä tunnustakaan. Olet levollinen oman kuolemasi edessä, sinun uhrikivesi on Samuelin sanat.”
Kesti pitkään ennen kuin Chung vastasi: ”Kun esitit asian noin, niin on pakko myöntää että Samuelin sanat ovat pyörineet mielessäni ja se on antanut minulle levollisuutta. Olen yrittänyt torjua ajatusta, mutta jos hylkäisin sen, mitä minulle silloin jäisi? Olet oikeassa. Entä sinä Jiang, yhdytkö Elemin teoriaan?” kysyi edelleen hämmentyneen oloinen Chung.
Pienen hiljaisuuden jälkeen Jiang vastasi: ”Samuelin sanat torjuin, sillä hänen esittämänsä ajatusmalli ei mahtunut päähäni tai maailmankuvaani, mutta juuri nyt voisin sanoa olevani käännynnäinen. Tiedätkö mitä Elem, sinä olet kuin Samuelin opetuslapsi, joka levittää sanaa ja selittää sen niin että minäkin ymmärrän. Ja niin oudolta kuin ajatus kuulostaakin, on minun myös tunnustettava että uskon.”
Loppuilta meni kun Chung ja Jiang pelasivat Mahjongia ja yrittivät selittää sen sääntöjä Elemille.